29.12.2002 treenit

Hyvä fiilis oli koko ajan, mutta silti en saanut nuolia osumaan. Lähes pelkkää ysiä taas, muutama bingo eksyi joukkoon. Ongelma on todennäköisesti taas pokakädessä, se heilahtaa laukaisuhetkellä. Lisää treeniä......

26.12.2002 treenit

Kinkunsulatusammunnat. En saanut parasta virettä päälle, joten ammuskelin vain. Nuolet osuivat lähinnä ysiin, mukaan mahtui myös yksi kasi. Loppua kohden ammunta alkoi kulkea paremmin ja sain myös kymppejä. Jatketaan treenaamista, ekat kisat helmikuussa........

22.12.2002 treenit

Ammuin 3 nuolta taustaan, laitoin taulun ja aloin ampua tulosta. Ammuin kauden parhaan tuloksen 290+286 = 576. Mahdollisuudet 580 olisi ollut, mutta pää ei kestänyt. Ensimmäinen 30 nuolta meni todella hyvin, sarjassa oli vain 28 pisteen sarjaa. Toinen puolisko alkoi 27 sarjalla, kolmaskin sarja oli 27. Harjoitusta vaan, niin eiköhän se siitä lähde.

19.12.2002 Pudotuskisa

Matka 25m, tavoite ampua pariton tulos. Kisan aluksi yritin ampua ykköstä, kaksi sarjaa meni hyvin. Sitten osuin rajalle, katsoin että nuoli oli ohi. Ammuin toisen ykköseen keskelle. Taululla huomasin, että olin ampunut kaksi ykköstä. Siirryin yrittämään ysiä, osuin hyvin. Toinen virhe tuli, kun ammuin ysin rajalle ja jätin siihen. Nuoli oli pari milliä irti, eli kasi. Kisa loppui lopulta täydelliseen sarjaan, ammuin kolme kymppiä! (kuva) Sijoitus 11. 19 ampujaa mukana. Ammunta tuntui ihan hyvältä, pitkän tauon jälkeen.

15.12.2002 Piirinmestaruuskilpailut

Kisojen järjestelyt menivät hyvin, toimin kilpailunjohtajana. Oli kiva katsella, kun muut ampuivat. Lähes kaksi viikkoa on taas ollut taukoa ammunnasta, seuraavan kerran ammun torstaina 25m pudotuskisan Tapanilassa. Joulunpyhinä pitäisi löytyä aikaa ampumiseen, silloin on vapaata 6 päivää.

5.12.2002 treenit

Lähes kahden viikon tauon jälkeen oli ammunta aluksi todella vaikeaa, mutta loppua kohden se alkoi taas tuntua oikealta. 60 nuolen tulos 284+284 = 568. Kaikki nuolet pysyivät keltaisella, vaikka muutama nuoli oli aivan kasin rajalla. 

1.12.2002 Kotona

Mahatauti iski, en päässyt treenaamaan. Siirrän sivuja uuteen osoitteeseen. 

27.11.2002 treenit

Todella hyvältä tuntuu ammunta tällä hetkellä. Toivottavasti opin vihdoin ampumaan taljalla ja ensi kesänä saisin sen 1300 pistettä FITAlla. 

24.11.2002 treenit

Hyvältä tuntuu ammunta, pitäisi vain löytää jostain enemmän aikaa harjoituksille.

23.11.2002 kotona

Muutos kilpailukalenteriin, huomenna en mene Tammisaareen ampumaan kilpailua. Treenaamaan en ole ehtinyt, joten huominen kilpailu vaihtuu treeneiksi Tapanilassa.

17.11.2002 treenit

Edelleen tuntuu ammunta hyvältä, kannatti lyhentää D-loopia. Ankkuroinnin tekeminen onnistuu paljon paremmin ja se on helpompi toistaa.

13.11.2002 treenit

Sisäkauden parasta ammuntaa, tuntui todella hyvältä (jopa liian). Ammuin jälleen tuloksen. Aloitin hyvin, 6 ensimmäistä sarjaa 173. Pää ei kestänyt ja loppu meni vähän huonommin, tulos 283. Toinen puolikas alkoi vielä paremmin, 6 sarjaa tulos 176. Vähän paremmin sain pidettyä itseni kasassa ja tulokseksi 290. Yhteistulos 573. Olen tyytyväinen varsinkin toiseen kierrokseen, kaikki nuolet olivat tähtäinjousi kympissä. :) Viikon päästä sunnuntaina kauden eka sisäkisa, toivotaan että pää kestää.

10.11.2002 treenit

Lyhensin D-looppia 1,5 cm, nyt saan tehtyä ankkuroinnin paljon paremmin. Ammunta kulki yllättävän hyvin, vaikka on ollut viikon paussi. Täytyy löytää vain aikaa harjoittelulle, kerta viikossa ei riitä.  

3.11.2002 treenit

On se vaan ihmeellistä miten yhtenä päivänä ei onnistu mikään ja toisena taas onnistuu. Tänään ammunta tuntui jälleen hyvältä, 60 nuolen tulos 284+284 = 568. Ensimmäinen nuoli oli ainoa huono, se osui seiskaan. Lopuksi ammuin vielä muutaman nuolen taustaan, jotta en unohtaisi miltä tuntuu kun ammunta toimii.

31.10.2002 treenit

Todella vaikeata oli ampuminen, pokakäsi "huiski" sinne tänne laukaisussa ja missään vaiheessa en saanut ammuntaa tuntumaan hyvältä. Nuolet osuivat yllättävän hyvin tästä huolimatta, ammuin 30 nuolen tuloksen 282 ja joukossa oli yksi bingo. Hienointa oli, että kaikki nuolet osuivat keltaiselle. 

27.10.2002 treenit

Ammunta kulkee ja nuolet osuvat, kun vain muistan työnnön. Tänään kulki todella hyvin ja nuolet osuivat myös hyvin.

24.10.2002 treenit

Ammuin taustaan ja harjoittelin työntöä, kaikki tuntui olevan kunnossa. Lopussa siirryin ampumaan tauluun ja en osunut mihinkään, ammuin 26 ja 27 sarjoja. Pitkään sain tehdä töitä, että sain nuolet osumaan keltaiselle. Päätin, että en lopeta treenejä ennen kuin taulussa on yksi kymppi ja loput keltaisella. Taistelun jälkeen sain aikaiseksi 29 sarjan, johon lopetin. Sunnuntaina yritetään uudelleen.

20.10.2002 treenit

Torstain videointi kertoi mikä ammunnassani on ollut vialla, en ole työntänyt pokakädellä riittävästi. Tänään harjoittelin työntöä ja ammunta kulki todella hyvin, nuolet osuivat myös hyvin. Pitkästä aikaa ammunta tuntui myös selkälihaksissa.

17.10.2002 treenit

Ensimmäisen kerran taljaurani aikana kuvattiin ammuntaani videolle. Videolta näin, että laukaisuni ei ole vieläkään kunnossa vaikka se tuntuukin siltä. Jousikäsi hyppää ylöspäin laukaisussa, joten sitä on treenattava enemmän.

13.10.2002 treenit

Nyt alkaa ammunta tuntua oikealta. Ammuin 60 nuolen tuloksen 283+287 = 570. Olen todella tyytyväinen tulokseen, varsinkin toiseen 30 nuolen sarjaan. Nyt on tekniikka kohdallaan, enää tarvitsee vain säätää korvien väliä. :)

10.10.2002 treenit

Jälleen kymppi hukassa, todella suuria vaikeuksia saada nuolet kymppiin. Ammuin 30 nuolen tuloksen, kuudes sarja oli ylätaulu 6, keskelle 8 ja alas 9. Kaikki klo 10:ssä. Tämän jälkeen muutin hieman päänasentoa ja nuolet alkoivat osua paremmin, ylä ysiin muutaman millin irti kympistä. Säädin tähtäimen kohdalleen ja ammuin bingon, josta oli pakko ottaa kuva (on se sen verran harvinaista herkkua tällä hetkellä). Tulokseksi sain 278, joka ei ole hurraamisen arvoinen, mutta sarjan loppu oli. Hyvä fiilis jäi.

8.10.2002 treenit

Viikon paussin jälkeen ammunta tuntuu edelleen hyvältä, mutta nuolet eivät osu yhtään paremmin. Ammuin 60 nuolen tuloksen - 279+283 = 562. Ei yhtään bingoa ja yksi kasi. Töitä siis riittää. 

1.10.2002 treenit

Ammunta tuntui todella hyvältä, laukaisukin alkaa toimia. Aloitin päivän kahdella bingolla! 30 nuolen tulos 284.

26.9.2002 teenit

Tänään nuolet osuivat yllättävän hyvin, vaikka laukaisu ei vieläkään  ole hyvä. Ammuin 30 nuolen tuloksen 285. Jokaisessa sarjassa oli vähintään yksi kymppi ja kaikki nuolet pysyivät keltaisella. Hyvältä näyttää.

24.9.2002 treenit

Edelleenkään en osu kymppiin. Tänään ammunta tuntui jo paremmalta, mutta laukaisu ei ole vielä hyvä. Onneksi ensimmäiset sisäkisat ovat vasta 23.11, joten aikaa on harjoitella.

22.9.2002 treenit

Ammunta ei kulje niin kuin pitäisi, todella suuria vaikeuksia saada nuoli osumaan kymppiin. Ammuin 72 nuolta ja sain vain kolme bingoa. Pääsääntöisesti nuolet osuivat ysiin, ammuin jopa yhden kasin. Tuntuu olevan minulle ongelma ampua läheltä kymppejä, kesällä en saanut kunnon tulosta 30m:ltä. Ysiin osuu hyvin, mutta kun se ei riitä. Jatketaan harjoittelua ja yritetään saada pää kuntoon.

19.9.2002 treenit

Aloitin säätämällä kaapeliohjainta ulospäin ja pudotin nuolihyllyä vähän alaspäin. Ammuin yhden nuolen paperin läpi ja tulos oli "mersunmerkki" (kuva)! Voiko jousen virittäminen olla helpompaa. Siirryin 18m:n matkalle ampumaan. Ammuin 30 nuolen tuloksen 282, joka on ihan hyvä tulos tässä vaiheessa kautta. Yhteensä ammuin 72 nuolta, enkä saanut yhtään bingoa. Ammunta ei tuntunut ihan niin hyvältä kuin toivoin, mutta eiköhän se lähde harjoittelulla taas kulkemaan.

18.9.2002 kotona

10 kpl Easton X7 2314 valmiina ja odottaa huomista. Armoton "mersunmerkin" (kuva) metsästys alkaa.

17.9.2002 treenit

Sisäkausi alkoi. Ammuin 60 nuolta, kymppejä oli todella vaikea saada. Huomenna saan sisänuolet, toivotaan että jousen virittämisessä ei mene kauan. Sitten nähdään saanko enemmän kymppejä, kun nuoli paksunee.

12.9.2002 kotona

Uusia nuolia ei vaan kuulu. Seuraavan kerran ammun ensi tiistaina 17.9.2002, vaikka sisänuolia en olisi vielä saanutkaan.

8.9.2002 900-kierros Tapanila

Hieno ilma, ei tuullut yhtään. 60m ammuin mielestäni hyvin, tulos 285. 50m sain vielä ihan kelpo tuloksen 290, mutta 40m oli todella vaikea, viimeiseen sarjaan sain ainoan bingon (kuva), tulos 288. Yhteistulos 863. Voitin kilpailun 3 pisteellä, ennen 40m matkaa johdin 11 pistettä ja ennen viimeistä sarjaa oli eroa enää vain 2 pistettä. Viimeisen sarjan bingolla sain 1 pisteen lisää eroa. Ammuin koko kisassa vain kaksi nuolta pois keltaiselta, molemmat kaseja ja matka 60m. 

5.9.2002 kotona

Tuli eilen tilattua talvinuolet, Easton X7 Eclipse 2314. Alan pikkuhiljaa valmistautua talvikauteen. Tällä viikolla en ammu muuta kuin sunnuntaina järjestämäni 900 kierroksen. Ensi viikolla siirryn sisälle ampumaan.

1.9.2002 Tauluammunnan SM Pori henkilökohtaiset finaalit

Todella kova tuuli. Harjoitusammuntojen aikana ammuntani toimi hyvin ja nuoletkin osuivat. Tuuli oli niin kova, että nuolet osuivat 30cm tähtäyspisteen oikealle puolelle. Kilpailussa olin ensimmäisessä sarjassa, niin hermona että ammunnasta ei tullut yhtään mitään, ensimmäinen sarja 46, vastustajalla (Tapio Paaso) 57. 11 pistettä yhdessä sarjassa eroa! Toiseen sarjaan sain jo vähän kasattua itseäni, tulos 52. Tapio ampui 49, sain siis kolme pistettä kiinni. Viimeiseen sarjaan sain kunnon suorituksia (tähtäsin koko sarjan vasemmalle seiskaan), tulos 57. Tapio ampui pisteen paremmin. Hävisin ottelun 164 - 155. Lopputuloksissa olin 14. Olen tyytyväinen, koska tämä oli ensimmäinen kerta SM finaaleissa tauluammunnassa.

31.8.2002 Tauluammunnan SM Pori karsinta (2x70m) ja joukkuekilpailun finaalit

Todella kova tuuli ja sade (välillä satoi rakeita). Ammunta kulki hyvin ja tuntui hyvältä, vaikkakin kova tuuli ja sade vaikuttivat tulokseen. Ensimmäisen kierroksen ammuin 320, joka oikeutti 12. tilaan. Mukana miesten taljaluokassa oli 27 ampujaa, joten 16 parasta pääsi finaaliin. Olin hyvin hämmästynyt, että tuollaisella tuloksella ollaan finaalipaikassa kiinni. Toisen kierroksen ammuin vähän paremmin 325, joka oli kierroksen 4. paras tulos! Melkein kaikki ampuivat toisen kierroksen huonommin, koska ilma oli kuulemma huonompi. Minun ammuntaani se ei vaikuttanut, vaikkakin ammuin yhden viitosen ja kuutosen. Yhteistulokseni oli 645, jäin siis tavoitteestani 5 pistettä. Sijoitukseni oli minulle todella iso yllätys, olin kahdeksas eli selvisin finaaleihin. Karsinnan jälkeen ammuttiin joukkuekilpailu, johon seuraltamme oli ilmoitettu kaksi joukkuetta ja molemmat selvisivät jatkoon. Minun joukkueeni oli alkukilpailun neljäs. 8 joukkuetta pääsi finaaleihin. Ensimmäisellä kierroksella kohtasimme, seuramme kakkosjoukkueen, josta ei ollut vastusta. Voitimme 231 - 182. Toisella kierroksella, pääsystä finaaliin kohtasimme alkukilpailun ykkösen Porin joukkueen. Ennen kierroksen alkua alkoi sataa vettä niin paljon, että kilpailu keskeytettiin hetkeksi (15min). Kun sade hieman taukosi aloitettiin ammunta. Olimme altavastaajia heti alusta alkaen, hävisimme 240 - 209 ja olimme pronssiottelussa. Tässä vaiheessa iltaa klo oli jo 19.30 satoi vettä ja oli hämärää, joka teki tähtäämisestä vaikeaa. Pronssiottelu lähti meiltä huonosti käyntiin, koska aloittajamme ampui yhden nuolen väärän tauluun (nuoli osui kuutoseen). Olimme ensimmäisen sarjan jälkeen kuusi pistettä perässä. Toisen sarjan ammuimme 86, vastustajan saadessa 83 eli piste-ero ennen viimeistä sarjaa oli kolme. Viimeisen sarjan ammuimme 78, vastustaja 82. Hävisimme 236 -243. Neljänteen tilaan olimme kuitenkin tyytyväisiä, onhan se seuramme paras sijoitus yleisessä sarjassa.

29.8.2002 treenit

Hieno ilma. Ammunta tuntui hyvältä ja nuolet osuivat hyvin, paras sarja 58.  Lauantaina Porissa tauluammunnan SM-kilpailut,  tulostavoite 650 pistettä. Toivottavasti se riittää finaaleihin. 

27.8.2002 treenit

Hieno ilma. Hieman pelotti aluksi ampua D-loopilla, joka ei ole "millään" kiinni. Ammuin 5m:n päästä 6 nuolta, jonka jälkeen uskaltauduin 30m:lle. 18 nuolen jälkeen uskalsin siirtyä 70m:lle. Merkit nousivat n. 3 mm, tämä varmaankin johtuu siitä, että nyt ei ole ylimääräistä painoa - tuubillista liimaa ja rullalankaa, jolla D-loop oli sidottu kiinni. Tämä uusi naru pysyy todella hyvin kiinni ja piipperikin tuntuu toimivan.

26.8.2002 kotona

Tein uuden D-loopin hieman kestävämmästä narusta. Aikaisemmat loopit olen tehnyt laukaisulaitenarusta, nyt tein sen BCY Fibersin loop-narusta. BCY:n naru on paljon jäykempää, siitä loopin tekeminen onnistui helposti. Huomenna ampumaan ja katsomaan kuinka hyvin se kestää.

25.8.2002 Maasto-SM Riihimäki 2. päivä annetut matkat 24 rastia

Upea sää jatkui. Päivä lähti hyvin käyntiin, mutta viidennellä rastilla huomasin että D-looppini on menossa poikki. Ammuin rastin, matka 35m, hienon nipun ala neloseen. En ole koskaan tehnyt looppia niin nopeasti kuin sen nyt tein, aikaa meni n. 5 minuuttia. Koska edellinen tekeleeni oli tuubillisella liimaa kiinni, en voinut ottaa sitä irti. Tein uuden loopin, vanhan ylä- ja alapuolelle. (kuva) Tämä sekoitti hieman ammuntaani ja ammuin seuraavan rastin, 60m ylämäkeen 3,2,4 - 9 pistettä. Tässä vaiheessa olin varma, että putoan mitalikamppailusta. Loppua kohden aloin luottaa tähän looppiin, koska merkit pysyivät samana. Viimeiset 12 rastia menivät aika hyvin 168 pistettä, päivän yhteistulokseksi 324. Kahden päivän yhteistulos oli 661, joka on oma ennätys. Omassa ryhmässäni, jossa oli eilisen jälkeen 4 parasta, olin kolmantena. Jännityksellä odotin mitä muut olivat ampuneet ja yllätyksekseni olin voittanut pronssimitalin. Ensimmäinen henkilökohtainen  SM-mitali FITAn maastokilpailussa, viisi kertaa olen ollut neljäs, tätä mitalia olen hakenut pitkään.

24.8.2002 Maasto-SM Riihimäki 1. päivä arvioitavat matkat 24 rastia

Todella upea sää, aurinko paistoi ja ei tuulta. Ammunta meni paremmin kuin hyvin, tulokseni on paras koskaan ampumani 337. Olen kolmantena, 3 pistettä kakkosta perässä. Kilpailua johtava Haaviston Jari ampui "vaatimattomasti" 357 (360 maksimi), hän on ylivoimaisesti paras maastoampuja Suomessa. Huomenna jatketaan ja yritän säilyttää asemani.

21.8.2002 treenit

Tyyni keli. Ukkonen jyrähteli taustalla, mutta onneksi ei tullut päälle. Tarkistin maastomerkit, hyvin olivat paikoillaan. Ammunta tuntui muutenkin hyvältä. Seuraavan kerran ammutaan Riihimäellä viikonloppuna.

20.8.2002 treenit

Tyyni ja lämmin keli. Ammuin 30m matkalta 30 nuolta, ammunta tuntui hyvältä. Kokeilin myös vasemmalla puolella v-barissa vakaajaa, Beiter Centralizer 10" ilman painoa. Pyssy toimii mielestäni paremmin, se lähtee laukaisussa suorempaan kädestä. Kokeilen stabia todennäköisesti viikonlopun maasto-SM kisoissa.

18.8.2002 Porvoo FITA

Kuuma päivä ja pyörivä tuuli. Kilpailu alkoi aivan tyynessä, 18 nuolen jälkeen alkoi tuulla. Tuuli pyöri kentällä koko ajan, välillä päästiin ampumaan ihan tyynessä ja välillä todella kovassa tuulessa. Omasta ammunnasta en osaa sanoa yhtään mitään, hyvältä se ei tuntunut missään vaiheessa. Herkkyys on kadonnut jonnekin. Tulokseni oli kuitenkin pieni yllätys, ammuin oman FITA ennätyksen 1294 (307,322,322,343), sijoitus toinen (Voittaja ampui 1337). Nyt parin päivän tauko ja ensi viikonloppuna maasto-SM:t.

17.8.2002 Maastokisa Espoo 24 rastia (12 arvioitavaa ja 12 annettua)

Loistava keli. Aamu lähti "loistavasti" käyntiin, D-Loop oli irronnut. Sitä virittämään sitten. Sain liimalla laitettua niin kiinni, että piipperi pyörähti puoli kierrosta. Ensimmäisellä rastilla, tipurasti, ammuin kaksi ensimmäistä nuolta sokkona, kun en nähnyt piiperin läpi ollenkaan. Kolmanteen nuoleen sain vihdoin piipperin kääntymään niin, että näin siitä läpi (silti se ei kääntynyt kokonaan). Tästä ongelmasta huolimatta ammunta ja arviointi kulki mukavasti, lukuunottamatta rastia nro 7. Rastille tullessa olin varma, että taulu on 80cm. Liian pitkään mietin ja arvioin, koska lopuksi tulin tulokseen että taulu on 60cm. Ammuin 35m merkillä, 1m taustan alle. Toisella nuolella sain kolmosen, kolmas nuoli X:ään - tulos 8 ja matka oikeasti 50m! Tipuissa hukkasin myös pisteitä, 11, 13, 12, 12. Tulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, se on paras koskaan ampumani 24 rastia - 330. Hävisin voittajalle (olin toinen), Haaviston Jarille,  "vain" 22 pistettä, voittajan tulos oli 352 (maksimi 360). Jarin tulos on todella kova, koska rata oli vaativa.

16.8.2002 treenit

Kova tuuli. Tämän päivän tarkoitus oli opiskella mittaamista scoopilla, mutta samaan tulokseen tulin niinkuin aina: Minä en mittaa, jos en arvioinnilla pärjää sitten en pärjää. Aikoinani yritin tähtäinjousella opiskella mittaamista, huonolla menestyksellä. Jatkuva purkaminen ei sovi minulle. :) Ammuin maastomatkoja maastotauluihin, tuulesta huolimatta osuin ihan hyvin.

15.8.2002 treenit

Hieno ilma. Ammuin 50m tuloksen - 323. Tulos olisi voinut olla vähän parempi, jos olisin osunut kymppiin. Ammuin myös 60m tuloksen 80cm tauluun. Sarja lähti hyvin käyntiin, mutta sitten pieni tuuli tuli paikalle sotkemaan kuviot - 308 tulos. Tuuli ammuntaa täytyy harjoitella, en osu mihinkään jos tuulee.

13.8.2002 treenit

Hieno ilma, pieni tuuli. Ammunta tuntui hyvältä, silti en aluksi osunut mihinkään. Ammuin 70m, nuolet osuivat 8 ja 9. Mitä enemmän ammuin sarjoja, sitä paremmin nuolet alkoivat osua. Lopetin treenit kolmeen 57 pisteen sarjaan - vika sarja oli 10,7,10,10,10,10. Tänään jaksoin ampua hyvin, voimat alkavat palata pikkuhiljaa.

12.8.2002 treenit

Vihdoin ampumassa! Oli nautinto päästä ampumaan, vaikkakin voimat loppuivat kesken 50 nuolen jälkeen. Aloitin ampumalla 30m 12 nuolta, nuolet osuivat hyvin. Siirryin 70m ja sieltä en sitten osunutkaan kauhean hyvin, ammuskelin 51-54 sarjoja. Ammuin kuitenkin niin kauan, että sain kuusi hyvää suoritusta ja lopulta sellainen sarja tuli, tuloskin oli hyvä 56. Huomenna uudestaan. Tässä pitäisi saada itsensä nopeasti kuntoon, kolme seuraavaa viikonloppua ovat täynnä kisoja.

10.8.2002 kotona

Tauko vähän venähti, sain todennäköisesti ruokamyrkytyksen kalareissulla ja olin kaksi päivää kuumeessa reissun jälkeen. Nyt alkaa olo jo parantua, ehkä maanantaina olen taas ammuntakunnossa,

4.8.2002 kotona

4 päivän tauko edessä, lähden Luopioisiin kalaan.

3.8.2002 Riihimäki 2x70m

Aurinkoinen ilma ja pyörivä tuuli. Koko päivän vaikeuksia saada nuolet osumaan. Alkukilpailussa ammuin todella epätasaisia sarjoja, paras 58 huonoin 50. Mukaan mahtui 4 seiskaa ja 2 kuutosta! Tulokset 327+321 yhteensä 648, jolla irtosi kolmas tila. Pudotusammunnoissa tuuli oli todella hankala, se vaihtoi suuntaa kesken sarjan. Ekan pudotuskierroksen ammuin 109 vastustaja 104, semifinaalissa ammuin 105 vastustaja 106 - minä lopetin ensin ammuin: 9,10,8 ja hän ampui 9,9,6. Pronssiottelussa en saanut vastusta ammuin 105 ja vastustaja 91. Pudotuksissa ammuin kaseja ja ysejä, en päässyt missään vaiheessa sinuiksi tuulen kanssa. Keliä ei voi syyttää, koska Tapio Paaso ampui 343+334 ja pudotukset 118 on SE, 112 ja 115, 3x12 pudotus yhteistulos 345 on myös SE.

30.7.2002 treenit

Mahtava keli, lämpö n. 30 astetta ja todella kevyt tuuli. Neljä ensimmäistä sarjaa olin aivan aivan hukassa, ammuin jopa kaksi kuutosta. Sen jälkeen ammunta loksahti paikoilleen, ammuin kahdeksan sarjaa 56,5 keskiarvolla. Paras sarja oli 59 ja huonoin 55.

28.7.2002 treenit

En muista milloin olen viimeksi ampunut näin kovassa tuulessa, tyyntä ei ollut ollenkaan. Ammuin 70m:n matkalta 36 nuolen tuloksen ja oli todella vaikeata saada nuolet osumaan kymppiin. Ammuin: 50,51,53,50,53,55 yhteensä 312! Viimeisessä sarjassa aloin päästä jyvälle kuinka tuulessa piti ampua. Kokeilin myös 50m ja 30m, ne olivat ihan yhtä vaikeita matkoja ampua tuollaisessa tuulessa. Ammuin treenien päätteeksi vielä yhden sarjan 70m, nuolet osuivat seuraavasti: 10,8,10,10,7,10 yhteensä 55. Tulokseen olen tyytyväinen, mutta en siihen että sarjassa oli 7 ja 8. Vaikeuksia oli saada tähtäin pysymään kympissä laukaisuhetkellä, siellä kun se pysyi niin nuoli osui vähintään ysiin. Toivotaan, että en joudu kisoissa ampumaan tuollaisessa tuulessa.

27.7.2002 Danskog kutsukilpailu

Ammuttiin 70m matkalta 36 nuolta, sain tulokseksi 323, sijoitus 4. Ammunta kulki hyvin lukuunottamatta 5. sarjaa, johon sain vain 47 pistettä. Ammuimme myös pudotuskilpailun (sovelletuin säännöin), jossa minulle tuli noutaja ensimmäisellä kierroksella sain kasaan vain 97 pistettä, vastustajan ampuessa 100. Onnistuin kuitenkin tavoitteessani, pokakäsi alkaa toimia. Loppukesän kisoja ajatellen hyvä asia, jos vaikka saisi sen 1300 pistettä rikki. :)

25.7.2002 treenit

Ampumassa jälleen. Koko viikon olen yskinyt enemmän tai vähemmän, tänään päätin että ampumassa on käytävä. Ammunta tuntui hyvältä ja pokakäsi toimi todella hyvin (en muista milloin se on viimeksi toiminut näin hyvin). Paras sarja oli 58, mutta sitten ammunta sekosi täysin parin sarjan ajaksi. En tiedä miksi nuolet eivät osuneet keltaiselle, ammuin jopa pari kutosta. Pidin pienen tauon ja päätin, että ammun kolme nuolta ja lopetan. Tauko teki hyvää, sain ammunnan kasaan ja nuolet osuivat hyvin; 10,10,9. Lauantaina Danskogissa seuran kutsukilpailu, siellä harjoitellaan pokakättä lisää. Tarkoituksena olisi saada jälkipito paikoilleen, se on ollut suurin ongelma tänä kesänä.

20.7.2002 Äetsä 2 x 70m Ranking

Pilvinen sää ja sadekuuroja. Ammunta kulki hyvin- ensimmäinen kierros 328 ja toinen 331 (ensimmäinen kerta yli 330 kisoissa), yhteistulos 659 (oma ennätys). Voitin alkukilpailun, finaaleihin pääsi 4 parasta. Semifinaalissa kohtasin alkukilpailun nelosen, ammuin 30,28,28,28 - 114 (oma ennätys) ja voitin vastustajani 4 pisteellä.  Finaali lähti käyntiin osaltani hyvin, ammuin 29,28 ja johdin 2 pisteellä. Seuraavassa sarjassa ammuntani hajosi täydellisesti sain vain 24 pistettä (ammuin kolme kasia!). Viimeisen sarjan eka nuolen ammuin seiskaan, jonka paikkasin 9 ja 10. Lopputulos 107, hävisin 2 pisteellä. Olen kuitenkin tyytyväinen päivään, kolme omaa ennätystä ja toinen sija ranking kisassa.

18.7.2002 treenit

Loistava ilma jälleen. Ammunta kulki todella hyvin ja nuoletkin osuivat. Lauantaina Äetsässä 2 x 70m, tavoitteena 650 pistettä. Jos ammunta kulkee yhtä hyvin kuin tänään ja pää kestää, niin on myös mahdollisuudet ampua 330 / 36 nuolella.

16.7.2002 treenit

Jälleen ampumassa. Keli oli todella hieno aurinko paistoi ja pieni tuuli kävi välillä näyttäytymässä. Ammuin 72 nuolta 70m:n matkalta ja nuolet niputtivat todella hyvin, mutta valitettavasti ei kymppiin. Nippu vaihtoi tasaisesti paikkaa, lopussa aloin saada jo kymppejäkin ja ammuin muutaman 56 pisteen sarjan. Olen tyytyväinen ammuntaan tauon jälkeen.

5.7.2002 treenit

Vihdoin pääsin ampumaan. Ammuin 72 nuolta 70m:n matkalta ihan hyvin sujui ammunta, nuolet vaan eivät osuneet. Nyt viikon tauko, sen jälkeen treenit taas kunnolla käyntiin ja 20.7.2002 70m kierros Äetsässä.

2.7.2002 kotona

Kesälomalla ja olisi aikaa ampua, mutta kun tuo keli ei oikein ole hyvä. Sataa vettä.... Huomenna yritetään mennä ampumaan, oli keli mikä tahansa. Pitäisi saada muutama nuoli ammuttua tälle viikolle, koska muuten tulee kahden viikon paussi. Ensi viikko menee Kreetan lämmössä. :)

30.6.2002 FFAA:n Suomen mestaruuskilpailut 28 rastia Hunter

Toinen päivä. Tällä kertaa säätiedotus piti paikkansa ja pieniä sadekuuroja tuli silloin tällöin, ne eivät haitanneet ammuntaa. Ammunta kulki todella hyvin ja 5 rastia ennen loppua olin tasoissa eilisen johtajan (Teemu Patala) kanssa. Kolmas viimeisellä rastilla hermoilimme molemmat, minulle 17 ja Teemulle 18. Seuraavan rastin ammuimme molemmat 20, erona 1 piste ennen viimeistä rastia. Minulla oli lopetus viimeisellä rastilla ja kun Teemu ampui 20, minulla ei ollut mahdollisuutta voittoon. Sain 19 pistettä ja päivän tulokseksi 523. Kahden päivän yhteistulos 1033 ja hopeamitali.

29.6.2002 FFAA:n Suomen mestaruuskilpailut 28 rastia Field

Ensimmäinen päivä takana. Onneksi säätiedotuksen lupaamaa sadetta ei tullut, aurinko paistoi koko päivän. Ammuin tulokseksi 510, jolla olen toisena. Kärki on 516, kolmas 502 ja neljäs 500 eli ihan hyvät asetelmat huomiselle. Ammunta kulki yllättävän hyvin, vaikkakin ammuin liian monta 17 pisteen rastia ja vain kaksi 20 pisteen rastia. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen.

26.6.2002 treenit

Todella kova tuuli. Ammuin viikonlopun maastokisaa varten 73m ja 64m merkit. Ammunta tuntui hyvältä ja nuolet osuivat yllättävän hyvin olosuhteista huolimatta.

25.6.2002 kotona

Ammuntafiilikset hävinneet ulkoilman myötä, ei huvita harjoitella sateessa. Huomenna yritän saada itsestäni, niin paljon irti että menen ampumaan. Toivottavasti sateet loppuvat viikonloppuun mennessä, silloin on FFAA:n mestaruuskilpailut.

20.6.2002 treenit

Hankala pyörivä tuuli. Ammuin 70m tuloksen 324 ja 50m tuloksen 310. 70m ammuntaan olen tyytyväinen, mutta 50m en. 50m ei lähtenyt alusta kulkemaan, mutta loppu meni ihan mukavasti. Nyt huilaan Juhannuksen yli.

19.6.2002 treenit

Ammuin 50m. Ammuin ensin 122cm tauluun ja oli todella vaikea saada kolmea nuolta kymppiin, ammuin varmaan 10 sarjaa ennen kuin onnistuin siinä. Bingon jälkeen ammuin 80cm tauluun 28,30,27,30. Noiden sarjojen jälkeen siirryin taas 122cm tauluun ja en saanut bingoa aikaiseksi.  Isäni ampui myös molempiin tauluihin ja 80cm tauluun hän ampui bingon, mutta ei 122cm tauluun. Kolme kymppiä on siis paljon helpompi ampua pikkutauluun 50m:ltä.

16.6.2002 Helsingin Piirinmestaruuskilpailut Ruskeasuo

Pyörivä tuuli, 30m satoi vähän. Kisa kulki hyvin alusta asti, yhtään huonoa sarjaa ei tullut. 90m 297, 70m 314, 50m 320 ja 30m 344 (Oma ennätys!) ja FITA 1275. Kilpailu oli todella kova alusta asti. Ennen 30m johdin 5 pisteellä, takana oli kova 30m:n ampuja Niirasen Matti. Matti ajoi etumatkani (7 pistettä) kiinni ja ennen viimeistä sarjaa johdin pisteellä, ammuin 9,10,10 ja voitin pisteellä. Tämä oli ensimmäinen kerta urallani, kun voitin näin tiukan kilpailun.

15.6.2002 treenit

Kova tuuli. Tulokset eivät päätä huimaa, 70m 312, 50m 18 nuolta 158 ja 30m 18 nuolta 171. Huomenna Piirinmestaruuskilpailut FITA ja koko päiväksi luvattu sadetta, ei kovin hyvät fiilikset. Toivotaan, että ei tuule.

12.6.2002 treenit

Kahden päivän tauko oli paikallaan, ammunta ei ole tuntunut näin hyvältä pitkään aikaan. Ammuin 50m todella hyvin, 18 nuolta 171 pistettä ja joukossa oli yksi X-X-X sarja! 70m:n sarjat olivat 55 ja 57 välillä koko ajan.

9.6.2002 treenit

Pyörivä tuuli, joka oli paikoitellen todella kovaa. 70m kulki hyvin 55 ja 56 sarjoja. 50m en osunut mihinkään, 25 ja 26 sarjoja. 30m oli edelleen vaikea matka,27 ja 28 sarjoja. Lopussa sain pari bingoa, niihin oli hyvä lopettaa. Parin päivän tauko taitaa olla paikallaan.

8.6.2002 Äetsä FITA

Todellinen hellepäivä, tuulta ei juuri ollenkaan. 90m kulki alusta loppuun hyvin, tuloksena uusi oma ennätys 312. 70m lähti hyvin käyntiin 58 pistettä, sitten tasaista 55 pisteen sarjaa. Viimeinen sarja olikin sitten kisan ensimmäinen "Grande katastrofi", 9-9-9-9-7-7 eli vain 50 pistettä ja yhteistulos 328. 50m alku oli todella vaikea, en saanut ammuntarytmistä kiinni ollenkaan, 6. sarja 10-10-5 (!), 8. sarja 10-7-7. Neljä viimeistä sarjaa kulki vähän paremmin ja sain tulokseksi 318. Kasassa ennen 30m 958 pistettä ja kisassa päätavoitteenani oli ampua uusi 30m oma ennätys. Nyt siis tarvittaisiin oma ennätys 1300 pisteeseen, mutta ne hermot! Matka lähti käyntiin niin surkeasti kuin vain voi: 1. sarja 9-9-9, 2. sarja 9-9-8. Sitten kaksi vähän parempaa sarjaa 28 ja 29, vielä oli pieni toivon kipinä 1300 pisteeseen. 5. sarja 1. nuoli väärään tauluun 9. Omaan tauluun sain kaksi X:ää ja peli menetetty. Ammunta vapautui ja loppu kulki ihan hyvin, tulos 333.  FITA tulos 1291 on oma ennätys, mutta jos.... Voitin kuitenkin kisan, vähän lohduttaa. Pientä harmia kisassa aiheutti myös kuumuus, joka todennäköisesti vaikutti jänteen toimintaan niin että kisan edetessä piipperi pyöri enemmän ja enemmän yli. Oli välillä vaikeuksia nähdä siitä läpi, pitäisiköhän vaihtaa jänne mustasta valkoiseen?

6.6.2002 treenit

Puuskittaisessa tuulessa sai ampua. Pitkästä aikaa ammuin myös 90m:n matkalta, paras sarja sieltä oli 56 pistettä johon lopetin myös treenit. Kaikki pitäisi olla kunnossa Äetsää ajatellen. Tavoitteena ampua oma ennätys Fitalla (1267) ja parantaa myös 30m:n ennätystä, joka on huonompi kuin tähtäinjousella. (341 talja, 342 tähtäin).

4.6.2002 treenit

"So far so good". D-looppi alkoi pyöriä jänteen ympärillä...... No, liimaa ja lisää liimaa, eiköhän se siitä rauhoitu. Lauantaina pitäisi ampua Äetsässä kesän eka FITA.

3.6.2002 treenit

Aloitin ammunnat vanhalla laukaisulaitteella kulki ihan mukavasti. Tunnin ammunnan jälkeen sain uuden laukaisulaitteeni Carter Target 4 (kuva). Liipasin on siinä selvästi jäykempi kuin vanhassa (vaikka säädin sen niin herkäksi kuin sen voi) ja tämä tuntui aluksi vaikealta, mutta muutaman ammutun nuolen jälkeen se tuntui paljon paremmalta. Ensimmäiset 6 nuolta osuivat 70m:n matkalta sinne tänne, seuraavat antoivat jo pisteitä 58.

1.6.2002 treenit

Jälleen hienossa ilmassa sain ampua. Laukaisun kanssa vielä ongelmia, ei lähde ihan niinkuin haluaisin, mutta melkein. Ammuin kaksi 59 pisteen sarjaa, alkaa tulla jo tavaksi. ;)

29.5.2002 treenit

Hieno ilma, aurinko paistoi koko illan eikä tuullut yhtään. Kaksi viikkoa olin ihmetellyt laukaisulaitteeni erikoista toimintaa, välillä siinä oli 1mm tyhjä ennen kuin se laukesi. Syy oli löystynyt herkkyyden säätöruuvi, säädin sen takaisin oikealle kohdalleen ja lukitsin sen liimalla. Nyt laukaus lähtee jälleen herkästi, aluksi jopa liian herkästi. :)

25.5.2002 treenit

Kovassa tuulessa ammuin 70m:n matkalta 53 ja 54 pisteen sarjoja. Viidessä sarjassa oli  viisi nuolta keltaisella ja yksi kuutosessa, muuten nuolet pyörivät 10,9,8 keskiarvolla. Viimeiseen sarjaan sain vähän parempia suorituksia ja tulos oli yllättäen 59, missä olet 60 pistettä?

22.5.2002 treenit

Kulkee.

21.5.2002 treenit

Tuuli oli tänään todella kovaa, siitä huolimatta nuolet osuivat ihan hyvin. Niin hyvin, että ammuin kolme nokkia rikki. Tällä vauhdilla tästä tulee kallis kesä, ainakin nokkien puolesta.

19.5.2002 Hirvensarvi Talosaari 28 rastia eläinkuviin

Harjoitusammuntojen aikana kaikki kunnossa. Rata oli jälleen haastava, mutta nyt ei niin mäkinen kuin eilen. Aurinko paistoi lähes koko kisan ajan. Ammuntani kulki paljon paremmin kuin eilen, tulokseksi sain 376 ja käytin 28 rastiin 29 nuolta. Tulokseni oli koko kisan paras.

18.5.2002 Sarvikisa Oittaa 24 rastia eläinkuviin

Harjoitusammuntojen aikana piipperi päätti jälleen olla pyörimättä, sain sen kuitenkin lopulta pyörimään oikein ja sain ammuttua muutaman nuolen ennen kisaa. Rata oli tehty todella haastavaksi, yhtään rastia ei ollut tasaisella. Ilmojenhaltija toi kisaan lisää haastetta heittämällä kilpailijoiden päälle 20 minuutin raekuuron. Rakeet olivat yllättävän isoja, n. 5 mm halkaisija. Tämän sateen aikana tähtäimeni linssi kastui niin, että en nähnyt taulua ollenkaan, piti ampua vain sinnepäin. Laitoin tähtäimen keskustan noin suunnilleen keskelle eläintä. (No opin ainakin jotain, skoopille täytyy rakentaa sateensuoja). Tulokseksi sain 303 ja käytin 24 rastiin 27 nuolta. Ainoaksi miinuksesi jää kaksi 7 pisteen rastia, toisella nuolella pitää osua sydämeen.

15.5.2002 treenit

Hyvin kulkee.

14.5.2002 treenit

Tarkistin maastomerkit viikonloppua varten ja ammuin 70m:n päästä muutaman sarjan, lopetin 59 pisteen sarjaan. 60 pistettä odottaa edelleen............... :) Ammunta kulkee hyvin.

12.5.2002 treenit

Viritin piipperin aamulla uudelleen, nyt se pyörii oikein ja ammuntakin tuntuu hyvältä.

11.5.2002 treenit

Piipperin kanssa jälleen pieniä vaikeuksia, pyörii yli. Sain kuitenkin ammuttua ja välillä nuolet osuivat ihan kivasti, vaikkakin tuuli vähän haittasi ampumista.

9.5.2002 treenit

Eilen illalla aloitin ja tänään aamulla lopetin keskipunoksen virittämisen. Ampumassa kävin ensin 6 nuolta ja keskipunos petti uudelleen (25 vuotta ampunut, eikä osaa tehdä punosta). Tein uuden punoksen ja uudelleen ampumaan, nyt kaikki toimi hyvin. Sain ammuttua ihan hyviä suorituksia, vaikka tuuli oli yllättävän kova.

8.5.2002 treenit

Ammunta kulki, aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin, kunnes keskipunos hajosi. :(  Ehdin ampua 36 nuolta, parempi sekin kuin ei mitään, huomenna uusiksi.

4.5.2002 treenit

Hieno ilma, aurinko paistoi ja tuuli todella pientä. Ammuin 70m matkalta 2 x 36 nuolta tuloksen: 315 (51,48,54,53,54,55) ja 334 (58,53,53,55,56,59), jälkimmäinen on ensimmäinen yli 330 tulos minulle (treeneissä). Ammunta kulki muutenkin hyvin, rikoin 2 nokkia ampumalla liian tarkasti. :) (kuva).

1.5.2002 treenit

Loistava keli, aurinko paistoi ja ei tuullut yhtään. Ammuin maastomerkit ja 90m: n merkin. Nyt odotellaan vaan kesän ensimmäisiä maastokisoja, jotka ovat kahden viikon päässä, 18.5.2002. Aikoinaan ammuttiin ensimmäiset maastokisat jo ennen Vappua, mutta ei enää. Tiedä sitten mikä siihen on vaikuttanut, mutta kilpailijoiden vähyys on varmasti yksi syy.
Kesän ensimmäinen taulukisa on niinkin pitkällä kuin 8.6.2002, viikkoa aikaisemmin olisi FITA Kurikassa, mutta se on vähän liian kaukana.  

30.4.2002 treenit

Kova tuuli häiritsi aluksi ammuntaa, enkä saanut kunnon sarjoja aikaiseksi. 1½ tunnin ammunnan jälkeen tuuli lakkasi ja alkoi sataa. Sain ammuttua yhden kunnon sarjan tihkusateessa, mutta ihan tyynessä. Tulosta tuli 59 (kuva),  joka on paras 70m:n sarja jonka olen koskaan ampunut. Tarkkaan kun katsoo kuvaa, näkee vesipisarat nuolien päällä. Tämän sarjan jälkeen alkoi jo paljon kovempi sade, joten purin pyssyn ja lähdin kotiin. En ole valmis treenaamaan sateessa.

29.4.2002 treenit

Lyhtytiellä ammuttu viikko. Nokkien vaihdon jälkeen alkoi taas taistelu piipperin kanssa, joka kesti viikon. Tänään sain sen taas pyörimään oikein ja oli kiva ampua kun näki piipperin läpi. :) Ammuin 70m matkalta 3 tuntia, nuoli niputti hyvin, mutta en saanut sitä osumaan. Pitkään sain ampua ennen kuin sain kaikki nuolet keltaiselle, mutta siinäkin sarjassa oli vain yksi 10. (kuva) Päivän lopetin sitten jo vähän parempaan sarjaan, 57. (kuva)

21.4.2002 SM Vaasa

Kilpailu lähti erinomaisesti käyntiin, puolivälissä olin tuloksessa 279 ja sijoitus 15. Finaalin selviäisi 16 parasta. Toinen puolisko meni samaa vauhtia kuin ensimmäinen, mutta 46 nuoli vei mahdollisuudet finaaliin. Kaikki oli ihan hyvin laukaisuun asti, mutta laukaisua tehdessäni peukaloni meni kauluksen alle ja siitä seurauksena oli, että ammuin nuolen 20 cm yli taulun. (Taitaa tuossa olla vähän selityksen makua, mutta...). Loppu kulki ihan mukavasti ja tulokseni oli 546 ja 20. sija. Tavoitteestani jäin 4 pistettä ja finaalipaikasta 10 pistettä. Onneksi päästiin joukkuekisassa finaaliin. Se oli aika mielenkiintoinen kokemus, 9 nuolta 3 minuutissa eli n. 1 minuutti / ampuja. Ammuin joukkueen toisena, kiirettä piti ja osumat olivat sen mukaiset. Katso kuva, keskimmäinen taulu ja ylimmäinen nuoli! Saimme joukkueena kasaan 235 pistettä, vastustajamme ampuessa 257. Onneksi finaalissa oli yksi meitä huonompi joukkue, joten olimme 7. Nyt vaihtamaan nuoliin uudet nokit, Beiterin Hunterit (kuva) ja huomenna ulos testaamaan niitä.

18.4.2002 treenit

Vaihdoin uuden piipperin ja isomman reiän siihen. Nyt näkee vähän paremmin tähtäimen ja taulun. Vaasassa 21.4. ammutaan seuraavan kerran, katsotaan mihin 2½ viikon harjoittelulla yltää. Tavoitteena 550.

11.4.2002 treenit

Alkaa ampuminen tuntua ampumiselta. Vaasaa ajatellen ihan hyvä asia, mutta tavoite on kuitenkin kesässä ja maastokisoissa.

9.4.2002 treenit

Uudet sulat (FFP-200) ja uusi "vispilä" hyllyssä. Ammuin paperin läpi ja ihan hyvännäköinen kuvio tuli. (kuva)

7.4.2002 treenit

Víhdoin sain piipperin asetettua ja pääsin todella treenaamaan ammuntaa. Tuli myös todettua, että tässä jousessa on heittoa, tähtäimestä loppui säätö ylöspäin! Jouduin nostamaan tähtäinkiskoa ylöspäin, toivottavasti säätö riittää nyt alaspäin, että pystyn ampumaan 90 metriä. Ammuin ihan koemielessä 60 nuolen tuloksen ja ihan hyvä tulos tulikin tällä harjoittelulla: 276+281 = 557. Tuli sitten ilmoittauduttua myös Vaasan SM-kisoihin, onneksi sinne on vielä 2 viikkoa aikaa.

4.4.2002 treenit

Piipperin säätö jatkuu, ei se vaan käänny niinkuin haluan. Mielenkiintoista on, että laitoin hyllyn paikoilleen ja säädin vain sivuttaissuunnan kohdalleen, nuoli lentää todella hyvin. :) "Mersunmerkkiä" tulee, kun ammun paperista läpi. Vielä, kun saisin sen piipperin toimimaan.

3.4.2002 treenit (taljalla)

Eilen (2.4) sain taljan ja tänään pääsin ampumaan jo muutaman laukauksenkin. Piipperin kanssa pienoisia ongelmia, ei oikein halua kääntyä niin että näkisin siitä läpi. Muuten pyssy tuntuu toimivan ja heittoakin löytyy. Nuolet menevät uudesta taustasta lähes sulkiin asti läpi.

24.3.2002 treenit

Pitkästä aikaa taas ampumassa. Oli sellaiset tärinät pokakädessä, että oksat pois. Taljajousta odotellessa mennään.....

8.3.2002

Tuli tilattua taljajousi, Hoyt Ultratec XT3000, vaikkakin lupasin olla tähtäinjousiampuja. Oli pakko tehdä jokin ratkaisu, koska pelkkä treeneissä ampuminen ei ole mielekästä. Riihimäen epäonnistuminen hakkaa vaan takaraivossa.............

18.2.2002 treenit

Pidensin vetoa 5 mm ja  innostuin kokeilemaan uusia stabivirityksiä ja nyt sitten ammuskellaan tällaisella virityksellä. (kuva).

14.2.2002 kotona

Tätä kirjoittaessani olen ollut ampumatta kohta kaksi viikkoa, viikonloppuna olisi jälleen tarkoitus mennä ampumaan. Fiilikset on ainakin hyvät, odotan innolla viikonloppua.

3.2.2002 treenit Tapanilassa

Ammunta kulki jälleen entiseen malliin. Laitoin treenien lopuksi taulun kiinni taustan reunaan ja minulla ei ollut mitään ongelmia ampua siihen, jos olisin ampunut kuin Riihimäellä minulla ei olisi enää yhtään ehjää nuolta.

2.2.2002 18m Finnish GP osakilpailu (nimi on ainakin hieno) Riihimäki

Hyvin odotuksin lähdin kilpailuihin, olinhan ampunut viikkoa aikaisemmin treeneissä kauden parhaan tulokseni 553. Mitenkäs sitten kävikään, arvonnassa olin saanut taulukseni D:n eli jouduin ampumaan ihan taustan oikeassa reunassa olevaan tauluun, joka oli "vain" 10cm taustan reunasta. Tämä oli minulle aivan liikaa, aina kun klikkeri napsahti päässä soi vain "varo seinää". No, onnekseni sitten ammuin yhden nuolen sinne seinään ja tämän lisäksi vielä neljä pummia, jotka onnekseni osuivat taustaan.
30 nuolen jälkeen tulokseni oli 207, joka on huonoin koskaan ampumani tulos. Tämä tulos ja taulun sijainti pakottivat minut keskeyttämään toisen kerran 25-vuotisen jousiammuntaurani aikana.

  Seuraava vuosi 2003