30.12.2005 treenit


Sain vietyä itseni ampumaan. Ammuin kolme nuolta taustaan ja tulosammunta käyntiin. Tosi hyvin lähti, aloitin kahdella bingolla. Hyvin jatkui myös, 28 huonoin sarja. Ekat 30 nuolta 291, neljällä bingolla. Toinen kierros kulki myös hyvin, kolmella bingolla, tulos 290. Yhteensä 581. Ammuin vielä yhdeksän nuolta ja lopetin. Hyvää ammuntaa, vaikka päässä ei tuntunut hyvältä. Tänään sain tiedon, että Apex7 on lähtenyt kohti Suomea, mahdollisesti pääsen ensi viikolla virittämään sitä. Ammun Kouvolan kisan sillä, jos saan sen ensi viikon aikana.

27.12.2005 kotona


Ei huvita ampuminen tällä hetkellä, ei minkäänlaista motivaatiota mennä ampumaan. Olen keskittynyt keilaamiseen, se kiinnostaa. 7.1.2006 kisa Kouvolassa ja 14.1.2006 Ranking Turussa, ne käyn ampumassa koska olen niihin ilmoittautunut. Täytyy yrittää harjoitella muutaman kerran ennen niitä. Toivottavasti uudet jouset tuovat motivaation takaisin, kunhan vaan saisin ne.

23.12.2005 treenit


33 nuolta taustaan ja tulosammunta sen jälkeen. Ammuin kaksi kertaa 290, tarvitsin viimeiseen sarjaan bingon jotta saisin 580. Ammuin hyvän bingon, hyvillä suorituksilla. Koko päivän jouduin keskittymään todella paljon jokaiseen suoritukseen, jotta sain edes jonkinlaisen suorituksen aikaiseksi. Muutaman kerran tuli huiskaistua oikein kunnolla. Yleismaailmallinen ahdistus vaivannut loppuviikon, siksi pidin kaksi päivää taukoa. Tänään menin väkisin ampumaan. Nyt kaksi päivää joulurauhaa ja Tapanina ampumaan. Hyvää joulua..

20.12.2005 treenit


45 nuolta taustaan, 45 tauluun. Ammuin 30 nuolen tuloksen, 288 kolmella bingolla ja yhdellä 27 sarjalla. Ammunta tuntui hyvältä ja oli kiva ampua, ei yhtään huiskaisua koko päivänä. Lopetin treenit bingoon.

19.12.2005 treenit


Hyvä päivä, ammunta tuntui pitkästä aikaa hyvälle ja huiskiminen minimissään. Ammuin 60 nuolta tauluun ilman tuloslaskentaa. Muutaman kerran en saanut laukausta lähtemään, jouduin purkamaan. Bingoja tuli paljon, parhaimmillaan neljä peräkkäin. Lopetin ampumalla 45 nuolta taustaan, lähti todella hyvin.

18.12.2005 treenit


Omalla jousella jälleen. Kuusi nuolta taustaan ja tulosammunta. Suoritukset kaukana hyvästä, liian epävarmaa ammuntaa. Silti osuin yllättävän hyvin, ei yhtään 27 sarjaa. Bingoja neljä, molemmilla kierroksilla kaksi. Kierrokset 290 ja 289. Todella isoja huiskauksia tuli tehtyä, vaikka yritin välttää niitä. Täytyy taas treenata säännöllisesti, eiköhän se varmuus sieltä löydy.

15.12.2005 pudotuskisa


Jousi toimi hyvin ja ylijäykät nuolet osuivat tauluun, vain kaksi ohilaukausta. Rentoja laukauksia (kuva). :) 23 ampujaa mukana, olin seitsemäs. :)

14.12.2005 treenit


Vatsataudissa. Kävin ampumassa tunnin, ei sujunut. Yhden bingon sain, myös yhden seiskan ja kasin. Huomenna seuran jousella pudotuskisa, perjantaina seuraavan kerran omalla jousella.

13.12.2005 treenit


Ammuin seuran taljalla, jossa 24 tuuman veto. Sormilaukaisu ja vaisto, harjoittelin seuran perinteistä pudotuskisaa varten. Kisa ammutaan torstaina ja minä ammun sen seuran välineillä.

12.12.2005 treenit


Huiskiminen on palannut ja se on huono asia. Ammuin paljon kymppejä, mutta myös huonoja ysejä huiskimisen seurauksena. Täytyy tiukentaa keskittymistä suoritukseen ja ajaa huiskiminen pois.

11.12.2005 treenit


Ammuimme 12 nuolen otteluita. Ammuin teknisesti ja henkisesti huonosti, vasta loppupuolella sain kasattua itseni ja sain parempia suorituksia aikaiseksi. Ottelut: 112,113,112,115,117,114. Hävisin yhden ottelun, kolme tasapeliä ja voitin kaksi. Päivän saldo kolme bingoa ja kolme 27 sarjaa.

9.12.2005 treenit


Ammuin 30 nuolta Portsmouth Roundia (ammutaan Briteissä), 60 cm:n taulu 20 yard matkalta. Todella vaikeata oli aluksi tähdätä 12 cm:n keltaiseen, tähtäin pyöri ympäri keltaista. Muutaman sarjan jälkeen siihen tottui, helppoa se ei kuitenkaan ollut. Sain kaikki nuolet osumaan 6 cm:n kymppiin (se oli tavoite), 3 cm:n kymppiin osui 25 nuolta, tulos siis 295. Brittien ennätys 60 nuolella on 593, ei mahdoton tulos. Ammuin seuraavaksi 18m:n 30 nuolen tuloksen, 288 (kaksi bingoa). Muutaman kerran unohtui miten ammutaan ja tuli huiskaistua, muuten hyvää ammuntaa.

8.12.2005 treenit


Ammuin 30 nuolta tauluun ja en osunut mihinkään. Kolme kasia, ihan sekaisin. Pidin tunnin tauon ja takaisin, ihan eri kaveri oli ampumassa. Aloin osua ja sain hyviä suorituksia aikaiseksi. Ekat 30 nuolta 291 (neljä bingoa), toiset 30 nuolta 290 (kaksi bingoa). Yhteensä 581. Toisella puolikkaalla sähläsin ylätaulun kanssa, ammuin neljä kertaa ysin, aivan kasin rajalle klo neljään. Odottelen jo uusia jousia (Apex-7 ja Proelite), toivottavasti saan ne tämän vuoden puolella.

6.12.2005 treenit


Hyvin kulkee ammunta ja osuukin ihan mukavasti. 75 nuolta tauluun, vain neljä pois 4 cm:n kympistä. Tulos olisi voinut olla muutamaa pistettä parempi, kaksi kertaa 287, 574. 15 nuolta 147. Vasta loppupuolella alkoi tulla bingoja, monesti oli mahdollisuudet mutta vika nuoli aina ysiin.

5.12.2005 treenit


Ei tullut tähtäinjousi mukaan, ammuin taljalla. Ammunta tuntui hyvältä ja osuin todella hyvin, paljon bingoja. Ammuimme treenien lopuksi 12 nuolen ottelun viiden ampujan kesken, ammuin 30,28,28,30, 116. Voittajan löytämiseksi jouduimme ampumaan uusinnan, voitin yhden nuolen uusinnan. Keskelle kymppiä uusinta nuoli. Ammuin vielä yhden sarjan ja sekin oli bingo. Toivottavasti saan pidettyä tämän  ammuntavarmuuden, tosi kiva ampua kun kulkee. Niin se ihmismieli vain muuttuu, taidan jatkaa taljalla toistaiseksi.

4.12.2005 Helsingin Piirin mestaruuskilpailut Järvenpää


30 nuolta alkukilpailu ja finaalit. Ammunta tuntui hyvältä ja osuin hyvin. Ainoastaan viimeinen sarja oli huono, vähän yliyrittämistä ja tulos 27. 30 nuolen tulos 287 (kolmella bingolla). Alkukilpailun jälkeen olin toinen, kärki ampui 289. Ensimmäinen finaaliottelu oli tasainen kolme sarjaa, johdin 86-84. Vastustaja ampui ensimmäisen nuolen ohi ja peli oli selvä. Ammuin kaikesta huolimatta viimeisen nuolen ala kasiin, vaikka ei pitänyt olla paineita. Tulos 113. Semifinaali oli tiukempi, ennen viimeistä sarjaa johdin 86-85. Ammuin vikan sarjan 28 ja voitin kahdella pisteellä, tulos 114. Finaalissa jäin kolmella ensimmäisellä sarjalla, jokaiselle pisteen, tilanne ennen vikaa sarjaa 87-84. Vikan sarjan ammuin hyvin, 10,10 ja vika nuoli reilusti ala ysiin. Vastustaja ampui kahden ysin päälle vikan nuolen kasiin ja ammuimme 113 molemmat. Yhdessä sarjassa kolme pistettä kiinni, oli hyvä suoritus minulta. Ensimmäisen uusinta nuolen ammuin ylä ysiin, 4cm:n kympin rajalle, vastustaja ampui myös ysin. Toinen uusinta nuoli oli vaikea, tähtäin pyöri ympäri keltaista ja en saanut laukaisua lähtemään millään. Lopulta laukaus lähti ja nuoli osui keskelle kymppiä, vastustaja ampui ysin. Voitin elämäni ensimmäisen finaalin, fiilis oli mahtava. Koko pudotusammuntojen ajan jouduin keskittymään siihen, että nuoli pysyy hyllyllä vedon ajan, koska liika jännittäminen aiheutti tärinää. Minun oli pakko rauhoittaa alkuveto, muuten en olisi siinä onnistunut. Ammuin finaaleissa 3 x 12 nuolen oman ennätyksen 340.

3.12.2005 treenit


Vähän paremmalla asenteella, ihan hyviä suorituksia ja hyviä osumia. Alkoi jo tuntua lähes kivalta ampuminen. Huomenna Piirin mestaruuskilpailut Järvenpäässä, 30 nuolta alkukilpailu ja finaalit.

2.12.2005 treenit


Pelkkää taulua, ilman tuntumaa. Ei minkään näköistä motivaatiota ampumiseen, väkisin yritän ampua. Osuin suhteellisen hyvin kaikesta huolimatta, lopetin päivän bingoon. Huomenna treenataan lisää, toivottavasti jo paremmalla asenteella.

1.12.2005 treenit


60 nuolta tauluun, ilman tulosammuntaa. Hyvin osui, mutta ei tunnu kivalta. Harjoittelin kaksi kuukautta tähtäimessä Face2Face, nyt kisa käyty ja ei mitään uutta suunnitelmaa. Ei mitään motiivia harjoitteluun. Ammun vielä sunnuntain piirin mestaruuskilpailun, sen jälkeen ammuskelen loppu kuun tähtäinjousella. Toivottavasti saan sitä kautta harjoittelumotivaation takaisin.

29.11.2005 treenit


6mm musta jyvä (kuva) ja lisää painoa sivustabissa (kuva). Jousen painotus tuntuu paremmalta, saan sen helpommin suoraan. Musta jyvä tuntui todella hyvältä ja 6mm helpotti tähtäämistä. Jyvän ollessa keskellä, reunoilta näkyy vähän keltaista. Tähtääminen tuntui paljon helpommalta, aika näyttää. Lämmittelin 45 nuolta tauluun, sen jälkeen ammuin tuloksen. Hyviä suorituksia ja hyviä osumia. Ekat 30 nuolta: 30,30,28,29,30,30,30,27 (kaikki nuolet millin irti),29,29, tulos 292. Toiset 30 oli jo paljon vaikeampi, yritystä oli liikaa. 28,28,29,30,30,28,29,28,28,30, tulos 288. Yhteensä 580. Ensi vaikutelma isoon jyvään on hyvä, sunnuntaina piirinmestaruus kilpailut Järvenpäässä, katsotaan toimiiko pää ja jyvä siellä.

25.11.2005 Face2Face Hollanti Amsterdam


Aamun harjoitusammunta treenihallissa meni hyvin, hyviä suorituksia ja hyviä osumia. Mitä lähemmäs kilpailun alku tuli, sitä enemmän aloin jännittämään. Kilpailuhallissa meillä oli kuusi harjoitusnuolta, en ammuin 9,9,9 ja 10,10,10. Ensimmäisessä ottelussa minulla ei ollut vastustajaa, koska Belgian kaveri oli jäänyt pois. Jännitin kuitenkin aivan liikaa, mutta sain hyvän alun kilpailuun. Eka ottelu 115. Toinen ottelu, vastassa viime vuoden kakkonen USA:n Bryan Helland. Helland ei ampunut hyvin, mutta en ampunut minäkään. Viimeinen nuoli minulle kymppiin ja olisin saanut tasapelin, no ei tullut kymppiä. Ala kasi ja tappio 114-112. Kolmas ottelu, vastassa Itävallan Gerhard Kranabeter, olin vastaantulija. Tappio 118-114. Olin kolmen ottelun jälkeen menossa reilusti 48 joukkoon. Neljäs ottelu, vastassa Belgian Cees Bakker, oli onneton näytös molemmilta. Pisteet tasan 110. Viimeisessä ottelussa en saanut enää mitään aikaiseksi, vastassa Hollannin Emil Custers, hävisin 117-110. 60 nuolen tulos todella surkea 561, 568 olisi riittänyt jatkoon. Kaikki ottelut olisi ollut voitettavissa, mutta kun pää ei kestä niin se ei kestä. Ainoan bingon ammuin Kranabeteriä vastaan. Kaksi päivää katselin muiden ammuntaa ja tutkin huippujen välineitä ja tulen tekemään pieniä muutoksia omiini. Maailman paras sisäampuja Reo Wilde voitti kisan, hänellä on tähtäyspiste n. 6mm musta pyöreä täplä. Monet muutkin käyttivät iso täplää mm. Logan Wilde, Dejan Sitar, Morgan Lundin. Testaan itse 6mm jyvän ja mustana.

23.11.2005 treenit


6 nuolta taustaan, loput tauluun. Ammuin 60 nuolta samaan spottitauluun, osuin yllättävän hyvin. Vain kaksi pois 4 cm:n kympistä (kuva). Molemmat keskimmäiseen tauluun. Lopuksi ammuin kaksi 12 nuolen ottelua, molemmat 119 :). Siihen päälle vielä kaksi sarjaa, molemmat 29. 30 nuolen tulos 296. Ammunta kulki todella hyvin. Nyt on todistettu, että osun ja välineet toimii. Se on enää päästä kiinni, toivottavasti jännitän Amsterdamissa vain jousta. Face2Face:ssa ampujat on arvottu 13 kuuden ampujan lohkoon. Jokainen lohko ampuu viisi 12 nuolen ottelua, jokainen jokaista vastaa, yhteensä 60 nuolta. Ottelun voitosta kaksi pistettä. Kaksi parasta jokaisesta lohkosta jatkoon, lisäksi parhaat pudonneet 60 nuolen tuloksen perusteella. Yhteensä 48 ampujaa jatkaa toiselle kierrokselle. Tavoitteeni on olla noiden 48 joukossa.

22.11.2005 treenit


60 nuolta taustaan viiden ja kuuden nuolen sarjoissa. 12 nuolta tauluun ja takaisin töihin. Suhteellisen hyvää ammuntaa, sain laukaukset lähtemään myös tauluun. Huomenna vielä treenit ja torstaina Amsterdamiin Face2Face turnaukseen. Perjantaina ammutaan kisaa siellä, torstai jää välipäiväksi.

21.11.2005 treenit


30 nuolta taustaan, suhteellisen hyvin lähti. 30 tauluun lämmittely, sinnepäin suorituksia ja ihan hyviä osumia. Päätin ampua 60 nuolen tuloksen. Tulosammunta lähti hyvin käyntiin osumien puolelta, suorituksen kanssa oli vaikeuksia. Muutamia todella pahoja huiskaisuja, silti nuolet osuivat hyvin. Kuusi sarjaa olin reilusti 290 vauhdissa, seitsemäs sarja 27, putosin alle vauhdin. Kolme viimeistä sarjaa 29, tulos 289. En ole pitkään aikaan saanut kunnon tulosta ja se näkyi, alkoi huimaamaan. Toiset 30 nuolta alkoi surkeasti, kolme ysiä ja kaikki reilusti irti 4 cm:n kympistä. Toisen sarjan eka nuoli samanlainen ysi, sitten lähti kulkemaan. Kahdeksaan viimeiseen sarjaan ammuin vain kaksi ysiä. 27,29,30,30,29,30,30,30,29,30. Tulos 294 (yhdellä 27 sarjalla), yhteensä 583. Suoritukset olivat todella hyviä ja laukauksetkin lähtivät ajallaan lähes aina. Lopussa alkoi olla jo paineita, se näkyi suoritusten pituudessa. Ammuin vielä yhden sarjan taustaan, muistutin itselleni miltä tuntuu ampua, kun ammunta kulkee.

20.11.2005 treenit


Aloitin ampumalla 30 nuolta taustaan. Tauluun kolme nuolta, sen jälkeen 12 nuolen otteluita. Missään vaiheessa en osunut kovin hyvin, mutta ammunta tuntui ihan hyvältä. Ottelut: 111,114,114,114,114,115,114. Kolme bingoa ja yksi 27 sarja päivän saldo.

19.11.2005 Lappeenranta 18m


Päivä alkoi huonosti, ensimmäinen kyytiläinen nukkui pommiin ja oltiin 10 minuuttia myöhässä. Matka kilpailupaikalle venähti, tuli tehtyä 40 kilometrin kiertoajelu ja olimme kilpailupaikalla 15 minuuttia harjoitusammunnan alun jälkeen. Jouset nopeasti kasaan ja ehdimme harjoitella 15 minuuttia. Harjoitusammunta oli lähinnä tuntuman hakemista, syke oli kova ja ajatus ihan jossain muualla. Ensimmäiset kilpailusarjat olivat vaikeita, ei lähtenyt laukaisu millään ja nuoletkaan eivät osuneet keskelle. Eka sarja 27 ja 15 nuolen jälkeen kasassa 141. Loppu meni vähän paremmin ja sain itseni lähes 570 vauhtiin, tulos 284. Yksi positiivinen asia tapahtui, kuuden sarjan jälkeen sain uuden taulun ja ammuin heti bingon (kuva). Toiset 30 nuolta olivat tasaista väkisin ampumista,  seitsemän sarjan jälkeen sama vauhti kuin ekalla kierroksella. Kolme viimeistä sarjaa pelasti päivän, sain ammunnan kulkemaan vähän paremmin, 29,29 ja viimeisen sarjan bingo pelasti tulokseksi 571. Toinen kierros 287. Pinnan päälle tavoitteen.

18.11.2005 treenit


60 nuolen lämmittely huomista kisaa varten. Ihan hyvin lähti koko ajan, muutama huiskaisu. Bingoja sopivasti ja ihan hyvin tuli kymppejä muutenkin. Jos homma toimii huomenna, niin eiköhän sieltä 570 tule.

17.11.2005 treenit


Ammuin 30 nuolta taustaan lähti hyvin. Tauluun ampumisesta ei tullut aluksi mitään, nuolet osuivat ympäri keltaista. Vähitellen aloin saada parempia suorituksia ja aloin myös osua. Lopetin treenit ampumalla 30 nuolen tuloksen, pisteitä 291. Bingojakin tuli ihan kiitettävästi, jospa se taas lähtisi kulkemaan.

16.11.2005 treenit


Rakensin eilen uudet nuolet, Cobalt 2314 ja 200 grainin kärki. Laitoin myös värit kohdalleen sulissa ja nokissa (kuva). Paperitesti antoi mersunmerkin, joten ammuin testituloksen uusille nuolille. Ammunta tuntuu hyvältä, mutta en osu mihinkään, keskittymisen kanssa ongelma. Väärät ajatukset päässä. Sain kasaan 284 ja 286, yhteensä vain 570. Viimeinen sarja oli päivän ainoa bingo. Lauantaina Lappeenrannassa kisat, jotenkin täytyy saada pää kuntoon ennen sitä.

15.11.2005 treenit


Eilinen päivä jäi väliin, olisi pitänyt jättää tämäkin päivä väliin. Kävin roiskimassa 30 nuolta, sain yhden bingon. Pää aivan tyhjä, liikaa asioita pyörii päässä. Toivottavasti saan huomiseksi pään taas järjestykseen.

13.11.2005 treenit


Todella hyvää ammuntaa, hyviä suorituksia ja paljon bingoja. Laukaisut lähtivät hyvin ja suhteellisen hyvässä aikataulussa. Kolme bingoa peräkkäin oli paras, useita kertoja kaksi bingoa putkeen. Oli kiva ampua, kun kaikki toimi. Laskin seitsemän viimeistä sarjaa: 30,30,30,28,29,29,30.

12.11.2005 treenit


Vähän terveempi olo. Ammuin 60 nuolen tuloksen. Ensimmäiset 30 nuolta hyvää ammuntaa ja kohtalainen tulos, 287 (kaksi bingoa ja kaksi 27 sarjaa). Toiset 30 nuolta ammunta tuntui hyvältä, mutta en osunut. Vain 283 (yhdellä kasilla), yhteensä 570. Ammuin vielä useita sarjoja tauluun ja ammunta alkoi tuntua hyvältä. Kymppejä alkoi tulla, myös bingoja.

11.11.2005 treenit


Taas kipeänä, kuumetta ja kurkku kipu. Onneksi on lääkkeet olemassa. Ammuin 20yrd tuloksen. Oli vaikea tähdätä siniseen tauluun, en saanut tähtäintä pysymään keskellä millään. Siksi sain todella vähän viiden X:n sarjoja (kuva), vain neljä. Huonoin sarja vain kaksi X:ää. Kakkos taulu oli vaikein, ammuin neljä kertaa kello kymmeneen nelosen rajalle, en tiedä miksi. Maksimipisteet 300 ja 49 x (kuva). Muutaman kerran tähtäys venyi liian pitkäksi, muuten ihan hyvää ammuntaa. Lopetin päivän ampumalla 15 nuolta taustaan.

10.11.2005 treenit


Ammuin taustaan ja tauluun. Suhteellisen hyvää ammuntaa pitkästä aikaa, tauluun osui hyvin ja kymppejäkin tuli. Laukaisu ei vaan tahdo aina lähteä, taustaan lähtee hyvin.

9.11.2005 treenit


Sain vihdoin Angelin nuoliviinin (kuva). Kävin ampumassa muutaman nuolen, jänne toimi hyvin. Ammunnasta ei tietoakaan, mutta silti osuin hyvin kymppiin. Ammuin vain 45 minuuttia. Huomenna uudelleen.

8.11.2005 kotona


Yleismaailmallinen ahdistus päällä, ei mitään järkeä mennä ampumaan. Toivottavasti saan hommat järjestykseen, muuten en ehdi saada päätä kuntoon ennen Face2Face kisaa. Aikaa kaksi viikkoa.

7.11.2005 treenit


Ongelmia D-loopin ja jänteen kanssa. D-looppi pyöri omia aikojaan ja jänne myös. Yritin ampua, mutta en pystynyt keskittymään koska looppi oli aina väärässä asennossa laukauksen jälkeen. Laitoin jousen pässiin ja muutaman kierroksen lisäsin jänteeseen. Toimi hetken aikaa hyvin, ammuin kolme bingoa peräkkäin, sitten pyöriminen taas alkoi. Jousi prässiin ja puoli kierrosta jänteestä pois. Piipperi jäi väärinpäin, käänsin sen oikein. Käänsin myös D-loopin jännesolmut toisinpäin, kiertosuunta toisinpäin ja kaikki alkoi toimia oikein. Piipperi oli aivan suorassa koko ajan ja D-looppikaan ei pyörinyt. Ammuntakin alkoi kulkea, lopetin päivän bingoon.

6.11.2005 treenit


Aloitin testaamalla Carter Twoshot etusormilaitteen (kuva, kuva). En saanut kunnon tuntumaa, koska veto tuntuu liian pitkältä sillä. Puoli tuumaa pitäisi saada vetoa lyhyemmäksi, ankkurointi erittäin vaikeaa. Oli pakko ottaa takaisin Target3, vaikka sormet tulevat kipeiksi. Koitin nimettömän ja keskisormen teippaamista, ei auttanut. Ammuimme kuuden ampujan ottelutreenit. Ammunta meni ihan hyvin, vaikka välillä en saanut laukaisua lähtemään millään. Ottelut: 114/2,116/2,116/2,114/0,117/2. 8 pistettä, olin ykkönen koska 60 nuolen tulos oli parempi, 577-576. Finaali meni tasan 113, hävisin uusinnan jälkeen: 9-9, 9-10. Muutama vähän isompi huiskaisu tuli, purkamaan jouduin liian paljon.

5.11.2005 treenit Riihimäki


Maastoryhmän kokoontuminen Riihimäellä. Ammunta ei sujunut, en saanut laukaisua lähtemään millään. Nuolet pyörivät ympäri keltaista, onneksi sain muutaman bingon. Peukalolaite rasittaa keskisormea ja etusormea niin paljon, että ne tulevat kipeiksi. Huomenna kokeilen Carter Twoshot etusormilaitetta, katsotaan mitä sillä saan aikaiseksi.

4.11.2005 treenit


Ammuin jälleen tuloksen. Olin ampunut ensimmäistä 30 nuolta puoliväliin, kun aloin ihmettelemään jälkiä nuolissa sulkien välissä. Nuoli ei ohittanut hyllyä kunnolla, perä laahasi oikein kunnolla. Säädöt olivat menneet sekaisin, todennäköisesti kaapelien säädössä. Ammuin kuitenkin koko 60 nuolen tuloksen. Ekat 30 nuolta 292, hyvää ammuntaa koko ajan. Toiset 30 nuolta, surkea alku. 140 puolivälissä, loppu meni ihan hyvin ja sain kasaan 286. Tulosammunnan jälkeen paperitesti, nuoli löi melkein kaksi senttiä perää alas. Pudotin hyllyä 5mm, sitten vasta sain mersun. Nokin paikka on nyt mielenkiintoisella korkeudella -2mm, mutta nuoli toimii todella hyvin. Ammuin 30 nuolen tuloksen testiksi, sain kasaan 293. Tällä virityksellä jatketaan ja yritetään saada pää kuntoon.

3.11.2005 treenit


Ajatus harhailee edelleen, mutta sain kuitenkin jo vähän parempaa ammuntaa aikaiseksi. Ammuin 60 nuolen tuloksen. Ekat 30 nuolta tasaista ammuntaa, aika hyvillä suorituksilla, tulos 287. Tauon jälkeen toiset 30 nuolta alkoi hyvin bingolla, sitten pakka hajosi taas; 27, 27 (kasilla) ja 28. Loppu meni hyvin ja sain kasaan 288. Yhteensä 575. Toivottavasti saan pään järjestykseen ennen Face2Face kisaa, aikaa on kolme viikkoa.

2.11.2005 treenit


Pakka aivan sekaisin, liikaa ajatuksia päässä. Ei osunut mihinkään ja todella surkeita laukauksia. En saanut mitään tuntumaa jouseen, veto tuntui lyhyeltä. Oli pakko pidentää vähän vetoa, lisäsin kierroksia yoken haaroihin. Sain pyörän ajoituksen kohdalleen, suoritukset paranivat hieman ja osumat myös.

1.11.2005 kotona


Tauko. Pakko huilata välillä.

31.10.2005 treenit


Jousi toimii todella hyvin uusilla jänteillä. Ammunta kulki myös hyvin, hyviä suorituksia ja paljon kymppejä (kuva). En laskenut pisteitä, mutta paljon olisi tullut.

30.10.2005 treenit


Vaihdoin Apexiin Winner´s Choicen jänteet (kuva, kuva). Kaapeli oli Mathewsin antamien speksien mittainen, silti ajoitus meni todella pahasti pieleen. Jouduin laittamaan kaapeliin 12 kierrosta ja vähensin jänteestä kaksi kierrosta, sain alapyörän lähes oikeaan asentoon (kuva). Vedin tussilla viivan pyörään, jotta näen pysyykö ajasssa. En laittanut enempää kierroksia kaapeliin, koska se olisi mennyt solmuun, vetopituus on nyt vähän lyhyempi. Se tuntuu kuitenkin paremmalta. Sain jousen ammuntakuntoon tunnissa, ammuin yhden nuolen paperin läpi ja mersun merkki. Ensimmäinen nuoli 18m meni 30cm korkeammalla kuin originaalien jänteiden merkillä. 5mm nousi merkki, vaikka paunat ovat enää 56. Jousi toimii ja nuolet osuvat, ammuin neljä 12 nuolen ottelua, 113,117,114,116. Voitin kaikki. Samalla tuli ammuttua kolme 30 nuolen tulosta, 289 (kolme kertaa). Ammuntakin meni ihan hyvin, muutama vähän huonompi suoritus.

29.10.2005 Turku 18m


Todella hermostunutta ammuntaa jo harjoitusnuolilla. En saanut nuolia osumaan kunnolla, koska tähtäin pyöri ympäri keltaista. Ensimmäinen kilpailusarja oli todella vaikea, jännitystä oli enemmän kuin tarpeeksi. Silti sain nuolet osumaan hyvin, 10,9,10. Ekan sarjan jälkeen ammunta rauhoittui ja sain tähtäimen pysymään paikallaan. Kuusi sarjaa meni hyvin, seitsemäs oli huono, ajatus siirtyi tulokseen, 9,9,9. Loppu hyvin, tulos 287. Todella hyvä tulos, sijoitus viides, kolme pinnaa kärjestä. Tauon jälkeen eka nuoli oli surkea, en saanut kunnon suoritusta ja nuoli kasiin! Päälle ysi ja kymppi, 27 sarjalla ei ole kiva aloittaa. Sen jälkeen meni tosi hyvin aina kuudenteen sarjaan saakka, olin edellä ekaa kierrosta. Ajatus karkasi kokonaan tulokseen ja ammuin ympäri keltaista, 27,28,28. Tulos 285, yhteensä 572. Olen kuitenkin tyytyväinen kisaan ja tulokseen, sijoitus viides. Ensimmäinen 570 ylitys virallisessa kisassa. Sain pidettyä ammunnan suhteellisen hyvin kasassa, vain muutama lähes huiskaisu - pokakäsi hyppäsi vähän ylöspäin. Huomenna treenamaan.

28.10.2005 treenit


Viisi nuolta taustaan, 30 tauluun. Neljä bingoa, eka ja kolme vikaa sarjaa. Lopetin ampumalla viisi nuolta taustaan. Ihan hyvä viimeistely huomista Turun kisaa varten, huomenna tavoite 560 ja ammunta ilman huiskimista.

27.10.2005 treenit


Ammuin tauluun laskematta pisteitä. Osuin huonosti, suoritukset sinnepäin. Säädin myös kaapelia, Mathews:n oma kaapeli venyy. Camin ajoitus oli pahasti pielessä. Jouduin laittamaan kolme kierrosta lisää, vetopituus kasvoi hieman ja samalla jousen heitto. 18m:n merkki nousi 1,5mm. Paunat ovat nyt 59,5". Pidempi veto tuntui alussa, mutta nopeasti siihen totuin ja aloin saamaan nuolia taas keskelle. Turun ammun Mathews:n naruilla ja sunnuntaina vaihdan jouseen Winner´s Choicet. Minulla on ollut ne koko ajan odottamassa, mutta halusin testata Mathews:n uudet Zebrat. Tuli testattua. :)

26.10.2005 treenit


Kolme nuolta taustaan, kolme tauluun (9,9,9) ja tulosammunta käyntiin. Todella hyvin kulki, paremmin kuin koskaan. Ekat 30 nuolta 295 ja lopetin bingoon. Toiset 30 nuolta lähti bingolla, sitten petti pää. 27,28,28. Loput sarjat ihan hyvin, tulos 288. Yhteensä 583. Ammuin lopuksi vielä muutaman sarjan tauluun, lähti hyvin.

25.10.2005 treenit


Myin aikaisemmin toisen laukaisulaitteeni, tänään käytössä uusi Carter Target 3. Hyviä suorituksia ja hyviä osumia. En laskenut pisteitä, mutta hyvin osuin. Bingoja tuli useita. Taulun korjauksen jälkeen, 36 nuolta peräkkäin 4 cm kymppiin. Siihen oli hyvä lopettaa.

24.10.2005 treenit


Ammuin 30 nuolta taustaan, sen jälkeen tulosammunta. Ammunta tuntui todella hyvältä ja osumat olivat myös ihan hyviä. Ekat 30 nuolta 290. Toiset 30 nuolta ammunta tuntui edelleen hyvältä, mutta en osunut kymppiin. 4 cm kymppiin osui hyvin, mutta se ei riitä. Viisi ensimmäistä sarjaa 28, sitten 27 ja taas 28. Seitsemän sarjan jälkeen alle 280 vauhdissa. Kolme vikaa sarjaa: 30,29,28. Tulos 282, yhteensä 572. Hyvän tuntuista ammuntaa ja en osunut. Vielä muutama päivä aikaa harjoitella ja sitten Turkuun tarkistamaan päivän kunto.

23.10.2005 treenit


Kuusi ampujaa mukana, ammuimme jokainen jokaista vastaan 12 nuolen ottelut. Voitosta kaksi ja tasapelistä yksi piste. Ammuin ottelut 111/1, 116/2, 118/2, 112/0, 114/2. 7 pistettä, jaettu kakkostila. Yhden sarjan uusinta finaaliin pääsystä, hävisin 28-29. Pronssiottelu meni tasan 113. Hävisin yhden nuolen uusinnan 9-10. Selvästi vaikutti ammuntaan, kun kilpailijoita oli enemmän. Jouduin muutaman kerran purkamaan, kun en saanut lähtemään millään. 27 sarjoja tuli liikaa, muuten meni suhteellisen hyvin.

21.10.2005 treenit


Harjoittelimme kellon kanssa ampumista, testasimme Danagen Timer Control systemiä. Ammuimme koko ajan alternate shooting (vuorotellen), alussa aika oli 30 sekuntia / nuoli (uudet säännöt 1.4.2006). Vaihdoimme sen lopuksi 20 sekuntia / nuoli. Hyvin riitti tuokin aika ja ei vaikuttanut osumiin. Ammuin ottelut 112-117 välille. 10 ottelua yhteensä. Kello aiheutti kuitenkin sen, että aloin huiskia. Täytyy harjoitella useammin kellon kanssa.

20.10.2005 treenit


Alku oli ammuskelua, en saanut oikein mitään aikaiseksi. Oli pakko saada ammuntaan järkeä, joten ammuimme 12 nuolen otteluita. Ensimmäinen ottelu oli vaikea, vain 112, sen jälkeen ammunta alkoi kulkea. 118,118,116,118. 60 nuolta 582 (290,292). Muutama ammuskelu sarja ja vielä yksi ottelu, 116. Hävisin ensimmäisen, voitin kaikki muut. Neljäs ottelu, uusintojen jälkeen (9,10,10).

19.10.2005 treenit


Ammuin 60 nuolta tauluun, enkä laskenut tulosta. Alan oppia ampumaan ilman tuloslaskemista, se on hyvä asia. Ammuin yhden kasin, muuten meni hyvin. Muutama bingo eksyi sekaan. Tosi hyvin osuin 4 c:n kymppiin, lukuun ottamatta tuota kasia. Kohta alan olla Vegas kunnossa :)

18.10.2005 treenit


Muutama nuoli taustaan ja tulosammunta. Kulki todella hyvin, hyviä suorituksia ja paljon kymppejä. Ekat 30 nuolta 294, yksi pois 4 cm:n kympistä ja bingoja kuusi. Toiset 30 nuolta lähti hyvin käyntiin, kaksi bingoa. 15 nuolen jälkeen vielä hyvä vauhti 145. Sitten loppuivat kympit, sain kasaan vain 286. Yhteistulos 580 on ihan ok, mutta enemmän olisi pitänyt saada. Hyvältä näyttää tässä vaiheessa, Turkua odotellessa.

17.10.2005 treenit


Ammuin tauluun, enkä laskenut pisteitä. Yritin saada vain hyviä suorituksia aikaan, onnistuin siinä aika hyvin. Muutama huono suoritus tuli sekaan, mutta ne lähtivät ilman huiskimista. Huiskiminen on lähes hävinnyt, katsotaan Turussa 29.10 onko todellakin niin.

16.10.2005 treenit


30 nuolen lämmittely, sen jälkeen 12 nuolen otteluita. Harjoittelimme Face2Face systeemillä, ottelun voitosta 2 pistettä ja tasapelistä 1 piste. Ammuin kohtuullisen hyvin, muutaman kerran jännitti lähes samalla tavalla kuin kisassa. Hyvä asia että treeneissä jännittää, saa vähän harjoitusta kisaa varten. Ottelut: 116,114,115,115,116. Voitin yhden ja yksi tasapeli. Ammuimme lopuksi 12 nuolen finaalin, sain siihen 115. Hävisin pisteellä.

15.10.2005 treenit


Ammuin tauluun useita sarjoja, enkä laskenut tulosta. Lopetin treenit ampumalla kolme 12 nuolen ottelua, ammuin kaikkiin 116 ja voitin kaikki. Viimeisen vasta uusinnan jälkeen, kaikki kolme uusintanuolta tarvittiin; 10,9,10. Tosi hyvin kulki, huiskiminen kadonnut lähes kokonaan.

14.10.2005 treenit


Ammuin 30 lämmittely nuolta, ammunta tuntui hyvältä vaikka en osunut mihinkään. Tulosammunta kulki hyvin, hyviä suorituksia ja ei huiskimista. Ekat 30 nuolta sain ammuttua rennosti, 291. Toiset 30 nuolta meni hyvin viisi sarjaa. Kuudes sarja oli pilata kaiken, kaksi kymppiä. Vika nuoli yhden purun jälkeen, hirveällä huitaisulla kasi kello kasi. Loppu meni hyvin, 29,30,29,30. Tulos 291, yhteensä 582. 580 on nyt ammuttu, nyt on helppo lähteä Turkuun ampumaan 560.

13.10.2005 treenit hallissa


Vähän parempaa ammuntaa. 60 nuolen tulos tuli taas ammuttua. 284 ja 286, liikaa 27 sarjoja. Ammuin myös 12 nuolen ottelun, voitin 116-114. Pientä levottomuutta jousikädessä, aiheutti monta lähes kasia. Työt vähän häiritsevät ampumista, vaikea keskittyä ampumiseen.

12.10.2005 treenit hallissa


Surkeaa, surkeaa. Ei mihinkään, todella huonoa ammuntaa. Päivän eka nuoli kasiin. Ammuin vain tunnin, huomenna uudelleen.

10.10.2005 treenit hallissa


Kokeilin kolme tuumaa pidempää (33") Beiter stabia, jousi toimii paljon paremmin ja on vakaampi tähtäyksessä. Ammunta kulki hyvin, ei huiskimista ja osuin hyvin. Mahdollisuudet oli ampua iso tulos, pää esti sen. Eka puolikas, kaksi viimeistä sarjaa 28, tulos 288. Toinen puolikas kulki paremmin ja olin hyvässä vauhdissa ampua ekan kerran 580. Viimeiseen sarjaan vaadittiin 29, eka nuoli millin irti, toinen nuoli millin irti. Vika nuoli kymppi, tulos 291, yhteensä 579. Ammuin vielä yhden 30 nuolen tuloksen, muuten hyvä, mutta vika sarja 27. Tulos 285. Huomenna tauko.

9.10.2005 treenit hallissa


30 nuolen lämmittely, sitten 60 nuolen tulos ja 12 nuolen ottelut päälle. Tulosammunta lähti tasaisesti liikkeelle, 28 keskiarvolla mentiin kuusi sarjaa. Loppu meni vähän paremmin, tulos 284. Huiskiminen pudotti tulosta. Toinen kierros oli paljon parempi, ammunta kulki ja nuolet osuivat, tulos 289. Ottelut olivat vaikeita, mutta sain hyviä osumia ja voitin molemmat. Ensimmäinen 113-111 ja toinen 115-110. Bingoja vain kolme, 29 sarjoja paljon ja muutama 27 sarja.

8.10.2005 treenit hallissa


Aloitin ampumalla 21 nuolta taustaan,lähti todella hyvin. Tauluun sain myös ihan hyviä suorituksia. Muutaman sarjan jälkeen huomasin, että kaksi nuolta oli 1 cm halki kärjestä. En tiedä mistä johtuu, painavasta kärjestä ehkä. Lyhensin kaikkia nuolia 1 cm. En tiedä johtuiko siitä, mutta aloin osua paljon paremmin. Ammuin päivän aikana neljä 12 nuolen ottelua ja ne menivät ihan hyvin: 115,119,113,119. Varsinkin nuo 119 olivat ihan kivoja. Pientä huiskimista vielä, siitä on päästävä eroon. Ammuin lopuksi kolme nuolta taustaan, etten unohda miten pitää ampua.

7.10.2005 treenit hallissa


Ammuin tuloksen, laskin myös 4 cm:n kympit. Ekat 30 nuolta 287 (294 iso kymppi). Muutama bingo ja yksi 27 sarja. Toiset 30 nuolta 284 (296 iso kymppi). Osuin paremmin 4 cm:n kymppiin, silti huonompi tulos. Yksi bingo, ei yhtään 27 sarjaa. Ammunta tuntui hyvältä ja rennolta, huiskiminen minimissään. Otin käyttöön toisen Target3 laitteen, ammuin koko päivän sillä. Nyt minulla on kaksi samanlaista (eriväristä) laitetta.

6.10.2005 treenit hallissa


Ammunta kulki hyvin, huiskiminen erittäin vähäistä. Yhden kasin ammuin, muuten meni hyvin. Bingojakin tuli taas ihan mukavasti. En ampunut tulosta, ihmettelen että onnistuin siinä.

5.10.2005 treenit hallissa


Ihan ympäri taulua aluksi, en saanut laukaisua lähtemään millään. 15 nuolen jälkeen kasassa 142. Säädin laukaisulaitteen liipaisinta eri asentoon ja sen jälkeen kulki hyvin, sain laukaukset lähtemään. Seuraavat 15 nuolta 145, yhteensä 287. Toinen puolikas kulki hyvin, tulos 290. Yhteensä 577. Vain muutama huiskaus ja bingoja hyvin. Vaatimustaso treeneissä kasvaa koko ajan, kohta en ole varmaan tyytyväinen 29 sarjaan. Turun kisat 29.10 toivottavasti palauttavat minut taas maan pinnalle.

3.10.2005 treenit hallissa


Vähän parempaa ammuntaa. Alussa en osunut mihinkään, mutta sitten tapahtui jotain ja nuolet alkoivat osua. Osuivat liian hyvin ja pää ei kestänyt ampua kunnon tulosta. Eka puolikas meni suhteellisen hyvin, sain laukaukset lähtemään ajallaan. Tulos 290, sarjat 7,8,9 Bingo. Vika sarja oli todella vaikea, 9,9,10. Toinen puolikas oli liian vaikea, meinasi pää räjähtää ja se näkyi ammunassa. Alkoi huiskiminen. Mahdollisuudet oli ampua 580, mutta niin ei käynyt. 288, yhteensä 578. Tulos hyvä, ammunta huono. Ainoa hyvä asia oli, ei yhtään 27 sarjaa.

2.10.2005 treenit hallissa


Vaikea päivä, meni taas huiskimiseksi. Ammuin yhden kasin. :( Bingoja tuli onneksi taas kiitettävästi, mutta huiskimisesta on päästävä eroon. Osun paljon paremmin, kun saan laukaisut lähtemään oikein.

1.10.2005 treenit hallissa


Ammunta paranee ja osumat myös. Ammuin 45 nuolta tauluun, sen jälkeen treenattiin Ahtin kanssa Face2Face kisaa varten, ammuimme viisi 12 nuolen ottelua. Aloitin todella huonosti, kaksi 27 sarjaa. Sen jälkeen ammunta kulki hyvin, ottelut: 112 (Ahti 117), 115 (116), 117 (112), 116 (115), 115 (116). 60 nuolen tulos, 285 ja 290, 575, kauden paras. Bingoja tuli hyvin, parhaimmillaan kolme peräkkäin.

30.9.2005 treenit hallissa


Päivän tauko teki hyvää, olkapäät sai vähän huilata. Beiterin stabeilla jousi on nyt oikean painoinen, eikä tule olkapäät kipeiksi. Ammunta meni muutenkin hyvin, huiskiminen oli todella vähäistä ja nuolet osuivat hyvin. Ammuin tuloksen, tietenkin; 288 ja 286, yhteensä 574. Bingoja tuli hyvin, ainoa miinus oli yksi 27 sarja, toisen puolikkaan toinen sarja. Viimeiseen sarjaan oli jo vähän paineita, 29 olisi riittänyt kauden parhaaseen. Pää ei kestänyt, eka ysi, toka kahden purun jälkeen ysi, vika kymppiin. Ammunta hyvää pitkästä aikaan, jospa se nyt tästä lähtisi.

28.9.2005 treenit hallissa


Vaihdoin Beiterin stabit jouseen, 30" edessä ja 10" takana. Painopiste jousessa tuntuu nyt hyvältä, mutta silti en osu mihinkään. Vaihdoin myös isomman jyvän takaisin linssiin, sekään ei auta. Paljon ysejä, vain yksi bingo. Onneksi sentään yksi bingo päivässä. Huomenna tauko, liittohallituksen kokous. Perjantaina ammutaan seuraavan kerran ysejä.

27.9.2005 treenit hallissa


Lisäsin painoa stabin päähän ja laitoin tungsten painon keskiosan alavaimentajaan. Jousi painaa nyt paljon, silti saan sen pomppaamaan ylöspäin laukaisussa. Ammunta huononee koko ajan, en osu mihinkään. Hyvätkin suoritukset osuivat ysiin, useimmat niistä kasin rajalle klo kolmeen. Ennätysmäärä kaseja, vain yksi bingo. Ei mitään käsitystä miksi en osu.

26.9.2005 treenit hallissa


Vaihdoin pienemmän jyvän scopeen. Aluksi en osunut mihinkään, mutta vähitellen aloin osua. Ammuin 60 nuolen tuloksen ja alku oli liian kova; 30,29,29,30,29, 147 15 nuolen jälkeen. Kolme 28 sarjaa,29 ja 28. TUlos 288, kaikki nuolet 4 cm:n kympissä. Toinen puolikas tuskaa, hirveätä huiskimista ja en osunut enää edes 4 cm:n kymppiin. Kaksi viimeistä sarjaa pelasti päivän, kaksi bingoa. Tulos 286, yhteensä 574. Viisi nuolta pois 4 cm:n kympistä. Otettiin videolle ammuntaa ja heti löytyi todennäköisin syy miksi en osu. Jousikäsi pomppaa ylöspäin laukaisussa, täytyy lisätä jouseen painoa ja katsoa auttaako se.

25.9.2005 treenit hallissa


Ammunta huononee koko ajan, ammuin kolme kasia ja vain yhden bingon. 120 nuolta ja niistä hyviä noin 30. Paljon on töitä tehtävä, jotta saan ammunnan jonkinlaiseen kuntoon. Taustaan ammuntaa täytyy lisätä, toivottavasti se auttaa.

24.9.2005 treenit hallissa


Ammuin 90 nuolta ja en osunut mihinkään. Tähtäin pysähtyy hyvin taulun keskelle, mutta en saa laukaisua lähtemään siitä. Pokakäsi pettää lähes jokaisessa laukauksessa. Osuin todella hyvin 4 cm kymppiin, mutta niistä ei saa pisteitä. Sain vain yhden bingon, joka on liian vähän. 29 vauhtiin on pitkä matka, mutta jatketaan harjoituksia.

23.9.2005 treenit hallissa


Ammuin paljon, 150 nuolta. En osunut mihinkään, jälleen paljon ysejä. Ammuin neljä 30 nuolen tulosta; 280, 283, 287 ja 286. Bingojakin sain (kuva), yhteensä viisi ja ammuin 150 nuolta! Ei hurraamista. Ilmoittauduin Hollannissa marraskuussa ammuttavaan Face2Face kisaan. Nyt täytyy oppia ampumaan, jotta en jää vikaksi.

21.9.2005 treenit hallissa


Hyvä keli olisi ollut ampua ulkona, mutta menin halliin hakkaamaan päätä seinään. Viritin 2314 putket. Katkaisin ne mahdollisimman lyhyeksi ja tein niihin 187 grainin kärjet, koska neljän tuuman QuickSpin on painava. Sain nuolen toimimaan samoilla säädöillä kuin Cartel Triple 500 ja XX75 2018. Nyt on kolme putkea ja kaikissa samat säädöt. :) Ammuin 60 nuolen tuloksen huonolla menestyksellä, paljon ysejä. Ei yhtään bingoa, sarjat 281 ja 282. Ei ollut kivaa, halliammunta on todella tylsää.

19.9.2005 treenit


Lämmin ja aurinkoinen ilta, ei tuullut yhtään. Oli mukavaa vaihtelua Slovenian epävakaalle säälle. Ammuin hiilikuitunuolilla 70m. Ammunta ei kulkenut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, reilun viikon tauko tuntui. Nuoletkaan eivät osuneet kovin hyvin, ysejä ja kaseja paljon. Kymppejä todella vähän, silti oli nautinto ampua. En malttanut lopettaa millään, mutta oli pakko lopettaa koska olkapäät tulivat kipeiksi.

9.9.2005 treenit


Lämmin, mutta liian kova tuuli. Ei ollut mitään mieltä ampua, tuuli ei antanut mahdollisuutta kunnon suorituksiin. Ammuin vain tunnin, en saanut kuin muutaman suhteellisen hyvän suorituksen aikaiseksi. Nuolet lensivät poikittain ja olivat taustassa myös poikittain. Seuraavan kerran ammun Slovenian jälkeen, toivottavasti jo 19.9.2005.

8.9.2005 treenit


Pilvinen ja lämmin päivä. Oittaalla ampumassa maastoa Ahtin kanssa. Suhteellisen hyviä suorituksia ja hyviä osumia. Heti huomaa, että ei ole ampunut maastoa vuoteen taljalla. Kallistuksien kanssa aluksi ongelmia, muutaman nuolen jälkeen ei ongelmaa. Kiva oli käydä maastossa. Sunnuntaina lähtö Sloveniaan maasto EM kisoihin, viikon tauko taas tulossa. Yritän ampua vielä huomenna ja lauantaina.

6.9.2005 treenit


Pilvinen ja viileä ilta. En saanut samanlaista ammuntaa kuin eilen, jotain puuttui. Nuolet kuitenkin osuivat hyvin ja nippuja tuli. Aloitin 50m, ammuin kaksi sarjaa 60m ja yhden sarjan 40m. Yhteensä 72 nuolta. 60m osui hyvin pitkästä aikaa, nuolet niputtivat keskelle.

5.9.2005 treenit


Aurinkoinen ja lämmin ilta. Ammunta kulki todella hyvin, täytyy tunnustaa että nautin talja-ammunnasta. Oli todella helppoa, nuolet osuivat ja niputtivat. Ammuin koko ajan maastotauluihin. Aloitin 40m, kaikki toimi. Siirryin 50m, ammuin kuuden nuolen sarjoissa. Osuin todella hyvin, tuli vain muutaman kerran kaksi nelosta sarjaan. Kuusi kertaa ammuin kaikki viitoseen, parhaassa sarjassa viisi X:ää. Neljä viimeistä sarjaa täydet pisteet, yhteensä 15 kuuden nuolen sarjaa 50m. Lopetin 20m, ammuin viisi kolmen nuolen sarjaa. Nelosia kolme, loput viitosia. Päivän saldo 123 nuolta ja aikaa meni kaksi tuntia, enkä juossut missään vaiheessa. Käytössä edelleen alumiininuolet, en ammu hiilikuiduilla enää tänä vuonna.

4.9.2005 treenit


Aurinkoinen ja lämmin päivä, kelien puolesta mahtava viikonloppu. Ammuin 60m,40m,30m,20m. 40m meni hyvin koko ajan, sain hyviä nippuja aikaiseksi (kuva). 60m oli vaikea, nuolet niputtivat koko ajan vasemmalle (kuva). Ammunta tuntui kuitenkin koko ajan hyviltä, laukaukset lähtivät hyvin ja niputkin olivat hyviä, mutta väärässä paikassa. 30m niputti hyvin (kuva). Lopetin treenit 20m ja tavoitteena saada 15 tiputauluun. Jouduin ampumaan yhdeksän sarjaa ennen kuin onnistuin siinä, 14 sain helposti. Jousi toimii hyvin ja alumiininuoli yllättävän hyvin, mutta ei valitettavasti 60m. Täytyy tutkia asiaa.

3.9.2005 Eläin SM Riihimäki


Aurinkoinen ja lämmin päivä. Ammunta toimi hyvin ja matka-arviointi yllättävän hyvin. Jouduin vain kerran käyttämään toista nuolta. Tuli todistettua, että myös painavalla alumiininuolella voi osua hyvin, vaikka ei mittaa matkaa. :) Ammuin tuloksen 385 jolla sijoituin neljänneksi, jäin pronssista ja hopeasta 9 pistettä, kullasta 11 pistettä.

2.9.2005 treenit


Aurinkoinen päivä. Ammuin maastomerkit alumiininuolilla, huomenna niillä eläin SM Riihimäellä. Ammunta suhteellisen hyvää, sain nippujakin aikaiseksi. Toivottavasti saan huomenna matka-arvioinnit onnistumaan, ettei tarvitse kerätä nuolia maastosta.

31.8.2005 treenit


Aurinkoinen ilta. Alumiininuolella ammuin ja maastomatkoja. 60m sain kerran kaikki nuolet viitoseen, parempaan suuntaan siis menossa. Ammuin myös 40m ja 20m, sain niiltäkin muutaman kerran kaikki viitoseen. Lisää toistoja, eiköhän se siitä lähde.

30.8.2005 treenit


Päivällä kävin virittämässä XX75 2018 putkea. Paperitestissä "mersun merkki" samoilla säädöillä kuin Cartel Triple. Ammuin 18m tuloksen, 281. Kaksi 27 sarjaa ja kolme 29 sarjaa. Ihan hyvin toimii nuoli. Illalla kentälle ampumaan, kova tuuli vaikeutti nuoli testiä, alumiini ottaa tuuleen aika paljon. Ihan hyvin osuin, mutta skaala on paljon isompi kuin Cartelilla. Todennäköisesti lähden ampumaan Riihimäen eläin SM:n 3.9. alumiininuolella, siinä on haastetta. Viisi metriä saan arvioida pieleen, niin osun vielä. Hiilikuitu antaisi enemmän anteeksi, mutta alumiinissa on enemmän haastetta. Lopetin treenit ampumalla 60m maastotauluun hiilikuidulla. Todella vaikeata oli saada kaksi nuolta viitoseen, monta sarjaa sain ampua ennen kuin onnistuin siinä. Suhteellisen hyviä nippuja, mutta koko ajan väärässä paikassa. Jatketaan treeniä.

28.8.2005 FFAA riistakierros Siuntio


Sateinen päivä. Koko päivän satoi vettä ja pahin aavistus kävi toteen, nuolet menivät läpi taustasta. Ammuin neljä rastia ja lopetin. Neljännellä rastilla kaksi nuolista meni läpi ja puiseen telineeseen. Siirsin taulun paikkaa, jotta takana tuleville ei kävisi samalla tavalla. Päätin jättää leikin kesken tässä vaiheessa, koska oli selvää että nuolet eivät riittäisi kisan loppuun asti. En ole koskaan ollut vastaavassa kisassa, jossa tulisi näin paljon keskeytyksiä. Usealla talja-ampujalla loppuivat nuolet kesken. Osa jatkoi ampumista kolmella nuolella, toisilla puuttui jokaisesta nuolesta vähintään yksi sulka. Kun kaikki ryhmät olivat ampuneet taustan johon minulla jäi nuolet, kävimme isäni kanssa irrottamassa ne. Saimme ne ehjinä irti. Isäni keskeytti kahdeksan rastia ennen loppua, koska hänen nuolet eivät enää pysähtyneet taustaan. Nuolet menivät kokonaan läpi ja olivat maassa taustan takana. Nykyiset solumuovitaustat eivät kestä sateella taljajousta, muilla jousilla ei ole tätä ongelmaa.

27.8.2005 treenit


Aurinkoinen ja tuulinen päivä. Ammuin 70m, nokit toimivat hyvin. Vaihdoin kaikkiin nuoliin uudet nokit. Sain hyviä nippuja, mutta nippujen paikka vaihteli. Kevensin jousta lisää, otin vielä yhden painon pois taka Doinkerista. Jousi tuntuu nyt hyvältä ja toimii hyvin, enää tarvitsee vain oppia ampumaan sillä. Ammuin lopuksi 20m, 30m ja 40m. Kokeilin miten ammunta toimii lyhyemmiltä matkoilta, ihan hyvin. Yksi ongelma jousen kanssa on, jänne lyö käteen (rannesuojaan) vaikka tekisin mitä. Jänne mennyt huonoon kuntoon lyhyessä ajassa. Tein keskipunoksen alle (vakio punos on lyhyt) 2 cm:n jatkon, toivottavasti se suojaa jännettä. Huomenna Siuntioon räpeltämään 28 rastin hunter kierros, merkit ovat sen verran epätarkat ettei voi odottaa kovin kovaa tulosta.

26.8.2005 treenit


Sateinen päivä. Testasin kuudessa nuolessa Triple 400:n Beiter Outsert nokkia, koska 500:n nokkeja saa vain fluorisoivissa väreissä. Nokki on vähän löysä, mutta sen saa tiukaksi teflon teipillä. Sain ammuttua vain kahdeksan nuolta ja alkoi sataa kaatamalla, tuulikin meni ihan mahdottomaksi. Nokit toimivat hyvin, ainakin tuon yhden sarjan. Huomenna yritän päästä ampumaan lisää testejä, vaikka on luvattu sadetta.

25.8.2005 treenit


Pilvinen ja lämmin ilta. Ammuin 70m, sain hyviä suorituksia ja todella huonoja suorituksia. En löydä kunnon tuntumaa jouseen, jousikäden olkapää väsyy liikaa. Otin painoja pois stabin ja taka Doinkerin päästä, jousi keveni ja tuntui paremmalta. Parhaat sarjat 57 ja huonoin 50. Lopetin treenit 90m, ammuin vain yhden sarjan koska alkoi satamaan. Sunnuntaina Siuntiossa ei ammutakaan eläimiä vaan hunter kierros. Ei kauheasti houkuttele, mutta katsotaan.

24.8.2005 treenit


Aurinkoinen ja lämmin ilta. Kävin ampumassa yrd merkit. Hyvin niputti, sain yhden sulan rikki. Jousi toimii hyvin ja alan pikkuhiljaa oppia ampumaan sillä. Huomenna ammutaan lisää.

23.8.2005 treenit


Pilvinen ja lämmin ilta. Vaikka tutka väitti että Apex on hidas, niin ei ollut mitään ongelmaa 90m kanssa. Hyvin heitti ja ihan hyvin osuin. Ammuin vain yhden sarjan 90m ja aloin ampua 70m. Aluksi vähän ongelmia jousen kanssa, en saanut kunnon nippuja aikaiseksi. Ammuin kaseja ja seiskoja lähes jokaiseen sarjaan, silti sain ihan hyvän tuloksen:57,55,54,57,53,58, 334. Lopulta keksin miten pitää ampua ja aloin saada nippuja, ongelma oli jousikädessä. Paras sarja 59. Kahden päivän jälkeen olen vain tyytyväisempi Apexiin, aivan mahtava jousi. Sunnuntaina on tarkoitus mennä Siuntioon ampumaan FFAA:n eläinkierros, huomenna täytyy käydä ampumassa yrd merkit.

22.8.2005 treenit


Viikko Tanskassa takana, loistava reissu. Tänään pääsin virittämään Apexia, olin hallissa. Ostin Tanskasta uuden stabin, Doinkerin 34,5". Sain testata Martin Damsbon Doinkeria Tanskassa Ahtin jousella ja se tuntui todella hyvältä, minun oli pakko ostaa sellainen itselleni. Ei tarvinnut isoja säätöjä tehdä saadakseni nuolen toimimaan. Käytössä Cartel Triple 500 ja 110 kärki, painava nuoli siis. Nuolen painon huomasi, kun ammuin tutkaan. Vain 249 fps, todella hidas nuoli. Huomenna menen ulos testaamaan miten lentää ja millainen skaala tulee. Ensi kokemus Apexista on hyvä, tosi kiva jousi ampua ja sillä osuu yllättävän hyvin. Ammuin 18m päästä ja nuoli osui koko ajan 4cm:n kymppiin. Taljakymppejäkin tuli mukavasti (kuva). Käytössä oli vain yksi sulitettu nuoli, loput olivat sulittamatta. Sulittamatonkin nuoli osui ihan kivasti 18m (kuva).

11.8.2005 treenit


Viileä ja tuulinen päivä. Vaihdoin jouseen rauhallisemmat moduulit ja lyhensin vetoa puoli tuumaa. Nyt on vetopituus oikea ja rauhallisemmat moduulit helpottavat ampumista. 70m merkki putosi 5mm, nuoli lentää siis vähän hitaammin. Sain muutaman todella hyvän sarjan aikaiseksi, paras sarja 59. Ammunta alkaa tuntua ihan hyvältä ja ei ole enää niin tylsää. :) Uusi jousi on myös tulossa 27,5" vedolla, muutin tilauksen.

10.8.2005 treenit


Viileä ja tuulinen päivä. Pidensin vetoa tuumalla, se on nyt 28". Uusi jousi on myös tulossa 28" vedolla. Ammunta tuntuu paremmalta pidemmällä vedolla, saan jousikäden paremmin linjaan. Pientä hakemista kuitenkin oli, sarjat olivat välillä 47-55. Muutamia todella hyvän tuntuisia suorituksia sain aikaiseksi. Muutaman päivän ehdin vielä harjoitella sitten tulee viikon tauko, lähden 14.8 junnujen kanssa Tanskaan EM kisoihin, takaisin Suomeen 21.8.2005.

9.8.2005 treenit


Lämmin ja tuulinen päivä ilta. En ampunut paperitestiä, suoraan vain viivalle katsomaan osuuko. Yllättävän paljon meni vasemmalle, vaikka nuoli on ihan suoraan jänteen takana. Korkeus pysyi samana, kuin GK Premierillä. Jouduin siirtämään tähtäintä sentin vasemmalle, sitten nuolet osuivat keskelle. Nuoli niputti mielestäni paremmin kuin aikaisemmin, vaikka oli kova tuuli. Ammunta ei vaan ollut parasta mahdollista, laukaukset olivat huonoja. Triple osui 70m:ltä alaneloselle suhteessa ACC, vähän painavampi siis. Toimi kuitenkin tuulessa paremmin kuin ACC. Tilasin uuden jousen, Mathews Apex on tulossa. :)

8.8.2005 kotona


Sateinen päivä, tauko. Vaihdoin jouseen uuden hyllyn, GK:n TKO. Tein myös yhden Cartel Triple 500:n testiin, huomenna kokeilemaan.

7.8.2005 900 kierros Tapanila


Aluksi pilvinen ja tuulinen päivä, loppupäivästä alkoi aurinko paistaa. Surkea esitys. Ei mitään tuntumaa mihinkään, en osunut millään. Suoritukset suhteellisen hyviä, mutta ei kymppejä. 60m 271, 50m 285 ja 40m todella luokaton esitys 280 (yhdellä 9,9,5 sarjalla). Tulos 836. Uusinta kakkossijasta, ammuin ysin (40m)., hävisin. Sijoitus viimeinen. Ei ole mitään hyvää selitystä sille, että ammuin näin surkeasti. Jatketaan harjoituksia ja katsotaan tuleeko tästäkään mitään.

6.8.2005 treenit


Lämmin ja tyyni päivä. Ammuin aluksi 70m. Ammunta toimi ihan hyvin, sarjat välillä 54-57. Ammuin lopuksi 60m,50m,40m, 15 nuolta matkalta tuloksen. 60m 140 (kaksi kasia), 50m 147, 40m 147. Huomenna 900 kierros, tavoitteena oma ennätys 863.

5.8.2005 treenit


Aurinkoinen ja tuulinen päivä. Sain tänään uuden tähtäimen (kuva) Shibuya Ultima Compound Shorty, vaihdoin myös uuden vatupassin scopeen (kuva), Beiter 10mm. Laitoin myös isomman takapainovirityksen (kuva), Doinker Chubby Target. Paljon oli uutta, mutta ei vaikuttanut ammuntaan. Jousi toimii nyt paremmin ja painopiste on myös parempi. Osuin ihan hyvin tuulessa, huonoin 51 ja paras 57. Nuoli ei ole paras mahdollinen tuuleen, ACC 3-28. Täytyy syksyllä päivittää nuolet ja hylly. Loppu kesä menee näillä välineillä.

3.8.2005 treenit


Lämmin ja tyyni ilta. Ammunta tuntuu ihan hyvältä, mutta tylsältä. Täytyy jotenkin saada itsensä motivoitua talja-ammuntaan. 70m ammuin ja osuin ihan hyvin, huonoin 54 ja paras 58. Ammuin myös 60m,50,40m merkit sunnuntain 900-kierrosta varten.

2.8.2005 treenit


Sunnuntaina Oulussa syöty pizza sotki vatsan oikein kunnolla, tänään olen ensimmäisen kerran saanut syötyä jollain tavalla. Jaksoin myös mennä ampumaan, ampumassa siis taljajousella. Lämmin ilta, sateen takia yksi vähän pidempi tauko. Pudotin piipperiä n. 2 cm, nyt onnistuu ankkurointi. Ammunta tuntui todella hyvältä, tähtäin jämähti keskelle taulua ja pysyi siinä. Koskaan aikaisemmin se ei ole pysynyt noin hyvin paikoillaan. Ammuin 70m merkin ja sen jälkeen tuloksen. Ammunta kulki tosi hyvin ja nuolet osuivat myös. Kaikki nuolet keltaisella, sarjat: 57,58,57,58,56,57, tulos 343. Pieni tauko ja ammuin vielä kaksi sarjaa, molemmat 56. Jälkimmäisessä yksi kasi. Selvästi näkyy tähtäinjousiammunnan vaikutus, pokakäsi toimii todella hyvin. Oli aivan uskomaton tunne, kun tähtäin pysyi hievahtamatta keskellä kymppiä. Ensi viikolla pääsen virittämään uutta tähtäintä jouseen, Shibuyan Ultima compound Shorty. :)

30.7.2005 taulu SM Oulu


Keli ihan hyvä, kevyt tuuli ja vähän kylmä. Olin varustautunut kesäisesti. Ammunta aivan sekaisin harjoitusammunnasta asti, en saanut koko päivän aikana kuin muutaman hyvän suorituksen. Ensimmäiset 36 nuolta vain 257, yhdellä pummilla. Olin kaksi pistettä perässä jatkopaikkaa. Toinen puolikas lähti hyvin käyntiin, 49,49. Ei mitään huippusuorituksia, mutta melkein. Sen jälkeen kaikki hajosi ja lopullisesti. Ehkä maailman surkein esitys, ei yhtään yli 40 sarjaa. Kolme pummia, joista viimeiseen sarjaan kaksi. Vika sarja 9,9,6,6,M,M. Viimeisen nuolen sain ysiin, tähtäinjousiuralle ihan hieno lopetus. Toinen kierros 235 ja yhteensä 492. Sijoitus 39. Ei ole mitään mieltä harjoitella päivittäin, lähes sata nuolta päivässä, jos pää ei kestä ampumista. On todella masentavaa ampua hyvillä välineillä pitkin penkkoja, koska korvien väli ei toimi kilpailuissa. Nyt alan virittämään taljaa ja jatkan ammuntaa sillä. Tähtäinjousella ammuskelen välillä, en unohda sitä kokonaan. Tähtäinjousikisat ovat nyt ammuttu.

28.7.2005 treenit


Alussa todella kova tuuli, lopussa tyyni. Ammuin yhden nuolen 70m, osuin taustakehikkoon. Oli aivan mahdoton ampua 70m kovan tuulen takia, menin 40m. Tuuli haittasi ammuntaa, mutta sain nuolet osumaan tauluun. Suoritukset olivat väkinäisiä ja laukaukset jäykkiä. Tuuli tyyntyi hieman menin takaisin 70m. En saanut mitään aikaiseksi, yksi nuoli oikealta ohi. Otin ennakkoa ja nuoli meni ennakon suuntaan. Pisteitä sarjaan 24. Sitten tuuli alkoi tyyntyä ja lopulta ei tuullut yhtään. Nuolet alkoivat osua ihan hyvin ja suoritukset alkoivat tuntua taas omilta. Kolme viimeistä sarjaa täysin tyyneen, 53,55 ja 50. Ihan hyvin toimii pidempi veto, toivotaan että pää kestää Oulussa. Huomenna lennän Ouluun ja lauantaina ammun seuraavan kerran.

27.7.2005 treenit


Sateinen päivä, silti ampumassa. 70m jälleen. Ensimmäinen sarja suhteellisen hyvää ammuntaa, sen jälkeen ei mihinkään. Useita myötiksiä, yksi nuoli lensi jopa 50 metriä myötiksen seurauksena. Pidin taukoja ja yritin uudelleen, ilman tulosta. Masentavaa oli ampua. Pidensin lopulta vetoa yhdellä sentillä, myötikset loppuivat siihen. Ammuin kaksi sarjaa pidennyksen jälkeen, sitten oli pakko lopettaa, alkoi sataa kaatamalla. Sarjat olivat 53 (9,9,9,9,9,8) ja 47 (9,9,8,8,7,6). HYvältä tuntui tuo pidempi veto, katsotaan miten käy huomenna, kun ammun enemmän nuolia.

26.7.2005 kotona


Tauko, sateinen päivä. Huomenna ammutaan taas.

25.7.2005 treenit


Pilvinen päivä ja vähän pyörivä tuuli. Taas piti ampua 70m tulos heti alkuun, ihan hyvin meni. Huonoin sarja 44 ja paras 53, tulos 296. Muutaman kerran jouduin purkaamaan, en saanut edes väkisin vedettyä läpi. Pidin tauon ja ammuin 40m. Ammuin 30 nuolen tuloksen, 276. Ihan hyvää ammuntaa, en vaan osunut, liikaa ysejä. Ammuin muutaman sarjan 60m, 50 keskiarvolla. Lopetin treenit ampumalla kolme sarjaa 70m. Tuuli alkoi jo haitata ammuntaa, nuolet osuivat punaiselle. Läpivedon kanssa alkoi myös olla ongelmia, en saanut millään vedettyä läpi. Jouduin purkamaan kolme neljä kertaa sarjassa, se on liikaa. Jatketaan harjoituksia.

24.7.2005 treenit


Lämmin, aurinkoinen ja hieman tuulinen päivä. Ammuin 70m tuloksen heti aluksi, 49,53,44,40,50,51, 287. Ihan hyvä tulos. Ammunta ei ollut parasta mahdollista, tärinä on jäänyt jälleen päälle, vain muutama lähti hyvin. Pienen tauon jälkeen jatkoin 70m, kulki paljon paremmin. Läpiveto tuli helposti, ilman isompaa tärinää. Kahva toimii ihan hyvin ilman grippiä (kuva). Töitä on edelleen tehtävä, että saisin ammunnan edes jonkinlaisen kuntoon Ouluun mennessä. Huomenna jatketaan, jos ei sada.

23.7.2005 Turku 70m kierros


Sateinen päivä, vettä tuli ihan riittävästi. Kilpailun alku saatiin ampua hyvässä kelissä. Harjoitusammunta meni hyvin, hyviä suorituksia ja läpiveto toimi hyvin. Eka kilpailusarja hyvä 48, tähtäin keskelle ja väkisin läpi. Toinen sarja oli ihmeellinen 10,9,8,8,7 ja yksi nuoli ohi oikealta, oli nurmikossa pystyssä. Minulla ei ole mitään tietoa monesko nuoli sarjasta meni ohi, kaikki suoritukset olivat hyviä. Ammunta kulki loppuun asti ihan hyvin ja sain pisteitä 273. Joka oli ihan hyvä tulos. Toinen kierros saatiin ampua sateessa, välillä vettä tuli kaatamalla. Silti ammuin ihan hyvin, sade ei pahemmin häirinnyt. Sain kasaan pisteitä 276, yhteensä 549. Oma ennätys. :) Viimeiseen sarjaan olisin tarvinnut 52, jotta olisin saanut seuran ennätyksen. Sain 47. Sijoitukseni oli kahdeksas, joka oli positiivinen yllätys minulle. Finaalit saatiin ampua myös sateessa. Ammuntani sekosi täysin finaalissa, pää ei yksinkertaisesti kestänyt. En saanut yhtään hyvää suoritusta aikaiseksi, jokaisessa laukauksessa pokakäsi tuli syliin. Hävetti ampua noin huonosti, pisteitä vain 124 (45,37,42). Hävisin ottelun 16 pisteellä. Viikko aikaa oppia ampumaan, SM:t viikon päästä Oulussa. Sinne en halua lähteä ampumaan teknisesti noin huonosti. Yksi välinetekninen ongelmakin tuli tänään sateen takia, joka ei vaikuttanut tulokseen, finaalin aikana kahvan ympärillä ollut grippi lähti liikkeelle, se nousi ylöspäin kahvaa pitkin. Nyt kahvassa ei ole grippiä ollenkaan, kokeilen ilman sitä.

21.7.2005 treenit


Loistava keli, lämmin ja tyyni. Ammuin pelkästään 70m. Alku oli hankalaa, nuolet ympäri taulua ja sarjat 44-46. Pieni tauko ja ammuin tuloksen, alkoi kulkea. Hyviä suorituksia ja läpiveto toimi. Sarjat 51,51,49, sitten tuli hyvä sarja 56 (10,10,9,9,9,9) (kuva)Viimeinen nuoli oli todella surkea suoritus, silti nuoli osui keltaiselle. Neljän sarjan jälkeen kasassa 207. Hyvät saumat ampua yli 300. Viides sarja oli jo vaikeampi, liikayritystä tuli ja paljon. En uskaltanut vetää läpi, silti hyvä sarja 52. Tähän mennessä ei yhtään nuolta pois punaiselta. Viimeinen sarja oli vaikea, kunnon ravistus ja laukaisu. Kaikki punaisen sisään ja vika nuoli kymppiin. Sarja 51, yhteensä 310. Sivuaa parasta koskaan ampumaani 70m tulosta, jonka olen ampunut vuonna 1985. Nyt on sitten kunnon paineet lauantaiksi. Ammuin vielä kolme sarjaa, 44 (yksi kuutonen) 45 (kuutonen ja nelonen) ja 47 kaikki punaisella.

20.7.2005 treenit


Erittäin kova ja pyörivä tuuli, muuten ihan lämmin. Ammuin ensin yhden sarjan 70m ja ammunnasta ei tullut mitään, koska tuuli oli todella kova. Siirryin 30m. Ammunta kulki hyvin ja läpivetokin toimi. Nuolet osuivat hienosti ja tuuli ei pahemmin haitannut. Sarjat: 29,29,27,27,26,28 ja sitten ammuin myös kesän ensimmäisen klikkerin läpi, nuoli osui kello neljään 2mm irti kuutosesta. Siirryin 40m. Ammuin kolme kuuden nuolen sarjaa isoon tauluun, 53,57,55. Hyvää ammuntaa edelleen, muutaman kerran jouduin purkamaan tuulen takia. Sitten 70m. Todella vaikeaa, välillä tuuli pyöritti ampujaa paljon ja välillä ei yhtään. Oli todella vaikea arvioida tuulen vaikutusta nuoleen, koska taustalla ei tuullut yhtään. Muutaman nuolen ammuin mielestäni tyyneen, mutta nuoli oli eri mieltä. Erittäin hyvä suoritus ja nuolen noustessa lakipisteeseen tuuli nappasi siihen kiinni, nuoli osui kolmoseen kello yhdeksän. (kuva) Tuulen pyörimisen takia, nuolia oli välillä myös mustalla kello kolme. Paras sarja 47 ja huonoin 40. Toivottavasti tuuli rauhoittuu nyt ja pääsen harjoittelemaan kunnon kelissä.

19.7.2005 treenit


Lämmin ja pilvinen päivä. Ammuin 70m kierroksen. Aloitin ensimmäisestä sarjasta, en ampunut yhtään harjoitusnuolta. Eka sarja surkea, vain 39 yhdellä kakkosella. Sen jälkeen ammunta alkoi kulkea ihan hyvin. Sain hyviä suorituksia ja hyviä osumia. Muutaman kerran ajatus karkasi, ne palkittiin kuutosella ja kerran nelosella. Tulos 279. Toinen kierros oli paljon parempi, ei tullut kuin muutama kuutonen. Ammuntakin oli paljon parempaa, läpiveto oli helppoa. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun ajatus alkoi harhailla. Huonoin sarja 45 ja paras 53 (10,10,9,9,9,6). Tulos 292, yhteistulos 571. Pienet paineet tuli luotua lauantaiksi Turkuun, toivottavasti pää kestää siellä.

18.7.2005 treenit


Lämmintä riittää. Ammuin pelkästään 70m. Alku oli todella surkea, jatkui se mihin viikonloppuna jäin. Sitten keksin, että pokakädelläkin saa tehdä töitä. Ammunta alkoi vähitellen kulkea ja läpiveto helpottui heti. Sain muutamia todella hyviä suorituksia aikaiseksi, melkein kauden parhaimpia. Toivottavasti saan nyt pidettyä ammunnan kasassa. Lauantaina Turussa 70m:n kierros. Tavoitteena ampua oma ennätys, 515 on tällä hetkellä paras tulos.

17.7.2005 IFAA maasto SM - Hunter round


Pilvinen, lämmin päivä. Harjoitusammunta taas suhteellisen hyvin. Ensimmäisestä rastista alkaen erittäin vaikea päivä. Ekalla rastilla ammuin päivän ainoan pummin, 20 jaardia surkea laukaus oikealta ohi. Sen jälkeen kaikki nuolet tauluun, mutta liikaa kolmosia. Läpiveto tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä, ei millään onnistu. Tähtäin pysyy tosi hyvin keskellä, mutta se jokin jää puuttumaan. Vedin väkisin läpi ja sen takia en saanut viitosia. Yhdellä rastilla onnistuin hyvin, 64 jaardin kävely, hieno nippu (kuva) viitoseen (kaksi X:ää). Vaikka ammunta ei kulkenut, lisäsin kuitenkin johtoa eilisestä ja voitin ylivoimaisesti. Nyt minulla on molempien liittojen Suomen mestaruus. :)

16.7.2005 IFAA maasto SM - Field round


Lämmin päivä. Harjoitusammunta kulki todella hyvin. Kilpailussa en saanut koko päivän aikana kuin muutaman hyvän suorituksen, todella jäykkää oli. Läpiveto aiheutti liian ison ongelman, en uskaltanut vetää läpi. Se aiheutti surkeita laukauksia, koska en jaksanut aina purkaa. Purin aivan liikaa päivän aikana. Ammuin neljä pummia näiden surkeiden laukausten takia, yksi niistä tuli 80 jaardilla. Nuoli meni metrin ohi taulusta oikealta. Rata ei ollut kauhean vaikea, mäkiä ei ollut kuin muutama. Ammuin tuloksen 459, jolla johdan kisaa 25 pisteellä. Huomenna jatkuu.

14.7.2005 treenit


Ei niin kuuma kuin eilen ja vähän tuuli myös. Ammuin jälleen vain 70m. Ammunta ei kulkenut ihan niin hyvin kuin aikaisemmin. Läpiveto ongelmat jatkuvat, en saa rennosti tehtyä sitä. Ammuin todella paljon nuolia oikealle kuutoseen ja seiskaan. Monta kertaa oli kaksi nuolta keltaisella ja loput oikealla. Mahdollinen linjausongelma, en ole ihan varma siitä. Huonoin sarja 39 ja paras 51. Keskiarvo 46. Viikonloppuna IFAA maasto SM, toivotaan että ammunta kulkee siellä.

13.7.2005 treenit


Kuumat päivät jatkuvat, kevyt tuuli puhalsi välillä. Ammuin vain 70m. Läpivedon kanssa ongelmia, ei uskalla ampua. Tähtäin pysyy tosi hyvin keltaisella, mutta läpiveto jää puuttumaan. Muuten hyvät treenit. Nuolet osuivat ihan hyvin, kaikki sarjat yli 40. Paras sarja 50. Hyvältä tuntuu edelleen.

12.7.2005 treenit


Kuuma päivä taas. Aloitin 70m, 9 nuolta ympäri taulua, en saanut laukaisua lähtemään. Menin ampumaan IFAA tipumatkoja, suoritukset alkoivat lähteä ja nuoletkin osuivat. Todella hyvältä tuntui ammunta, laukauksetkin olivat ihan hyviä. Ammuin 30 yrd IFAA tiputauluun ja osuin todella hyvin (kuva). Myös 55 ja 50 yrd osuin hyvin oikean kokoiseen tauluun, viitosia ja nelosia. Lopetin treenit 70m. Ammuin kolme sarjaa 47,48 ja 48. Todella kiva on ampua, kun ammunta kulkee. Toivottavasti saan pidettyä ammunnan kasassa.

11.7.2005 treenit


Kelit jatkuvat kuumana. Ammuin yard merkit, menen viikonloppuna FFAA:n maasto SM kisoihin. Ammunta kulki hyvin ja osuin myös hyvin. 80 yard (73m) ammutaan 65 cm tauluun, ammuin 5,5,4,3. Todella hyvin siis, myös muut matkat menivät hyvin. Yksi paha myötis tuli, nuoli osui taulun alle (pysyi taustassa). Nyt on ongelma vain kuumat ilmat, kädet kostuvat ja sormet tarttuvat läppään kiinni. Joutuu asettelemaan sormet, jotta saa ne kohdalleen. Jos ei ole huolellinen, sormet painavat nokkiin ja nuoli ei osu mihinkään. Huomenna jatketaan.

10.7.2005 maasto SM Espoo - annetut matkat


Loistava keli, kuumempi kuin eilen. Aivan eri kaveri oli ampumassa, kuin eilen. Ammunta kulki todella hyvin ja osuin myös hyvin. Sain saman tunteen päälle kuin 20 vuotta sitten, kun vielä osasin ampua. 17 rastia ammunta kulki kuin unelma, olin noussut neljänneksi ja muutaman pisteen päässä pronssista. Sitten petti pää, en uskaltanut enää vetää klikkeristä. Purin todella paljon ja ammuin huonoja laukauksia. Nuolet alkoivat osua taas ympäri taulua, kakkosia ja kolmosia. Kaksi viimeistä rastia vähän paremmin (13 ja 12), mutta se ei riittänyt. Jäin viidenneksi, kaksi pinnaa neljännestä. Pronssi jäi lopulta 20 pisteen päähän. Tämän päivän tulos oli kuitenkin hyvä 291, olin tänään kolmanneksi paras. Tästä on hyvä jatkaa, huomenna taas treenit.

9.7.2005 maasto SM Espoo - arvioitavat matkat


Loistava keli, ehkä hieman kuuma. Ammunta huonointa mahdollista. En ole ikinä tiennyt, että jousella voi ampua näinkin vähän pisteitä. Niin surkeita suorituksia ettei voi ääneen sanoa. En tehnyt kuin yhden arviointivirheen, sekin nuoli osui ykköseen. Yhden pummin ammuin kunnon heitto laukauksella, nuoli osui taustaan kello yhteen. Neljä ykköstä ja yksi kakkonen tuli ihan normaalin myötiksen seurauksena, tällöin nuoli osuu kello kahdeksaan. Pisteitä vain 268, tipurasteilla hukkasin eniten pisteitä. Neljä viimeistä rastia oli tipuja, ammuin 13,9,11,10. Sijoitus 6. (vika), viisi pinnaa eroa viidenteen. Pronssi on 22 pisteen päässä, mahdoton tavoittaa. Huomenna tavoitteena nousta viimeiseltä sijalta. Tämän päivän ammunnalla se on mahdotonta, toivottavasti opin yön aikana ampumaan jousella.

8.7.2005 treenit


Lämpimät kelit jatkuvat. Ammunta aivan sekaisin, ammuin kaksi nuolta ohi. Toinen osui onneksi taustaan ja toinen osui taustakehikkoon (metallia), mutta ei hajonnut. Ammuin 20m, 50m ja 60m. Muutaman teknisesti hyvän sarjan sain aikaiseksi, niissä sarjoissa myös nuolet osuivat hyvin. Muuten ammunta ei sujunut, kasoittain myötiksiä. Ei ole helppo lähteä viikonlopun kisaan. Toivottavasti saan pidettyä ammunnan kasassa ja nuolet osumaan hyvin.

6.7.2005 treenit


Loistavat kelit jatkuvat. Tarkistin maastomerkit, olivat kohdallaan. Ammunta ei parasta mahdollista, mutta sinnepäin. Tärinä on palannut, vain muutaman nuolen sain lähtemään ilman tärinää. Huomenna tauko ja perjantaina ampumaan. Viikonloppuna maasto SM, toivottavasti saan ammunnan kulkemaan siellä.

5.7.2005 treenit


Kuuma päivä. Ammuin 70m tuloksen ja ammunta edelleen sekaisin. Sarja:41,49,47,39,45,44, tulos 265. Nuolet ympäri taulua koko ajan, onneksi ei yhtään ohi. Ammuin 50m, ammunta lähti heti kulkemaan. Eka nuoli kuutoseen, sen jälkeen kaikki punaisen sisällä. Sarjat: 51,50,52. Menin takaisin 70m ja vähän paremmin meni, ammuin ensin ympäri taulua 44, sitten keksin pitää ampua 52 (10,9,9,8,8,8). Lopetin treenit ampumalla 20m päästä 40cm ja 20cm maastotauluun. Toivottavasti ammunta lähtee nyt kulkemaan. Viikonloppuna maasto SM ja ammunta ei ole vielä ihan kohdallaan.

4.7.2005 treenit


Lämpimät kelit jatkuvat. Ammuin vain 70m ja ammunta todella surkeata. Paras sarja vain 51 ja huonoin 31. Ammuin myös yhden nuolen kokonaan ohi taustan, ali penkkaan, onneksi nuoli ei hajonnut. En saanut koko päivän aikana kuin muutaman hyvän suorituksen. Hajonta oli isoa ja paljon oli yhden nuolen nippuja ympäri taulua.

3.7.2005 treenit


Lämmin ja aurinkoinen ilta. Ammuin 50m. Huonoa ammuntaa, jatkui siitä mihin eilen jäi. Ammuin kuuden nuolen sarjoja, sarjat olivat välillä 38-53. Siirryin 30m, ammuin taas tuloksen. Kolmanteen sarjaan ammuin jälleen yhden nuolen ohi, sen jälkeen ammunta alkoi parantua. Loppua kohden ammunta tuntui jopa hyvältä ja sain hyviä sarjoja. Tulos 319, huomattava parannus eiliseen. Ammuin yhden sarjan 60m, 53 ja sen jälkeen 12 nuolta taustaan viidestä metristä. Taustaan ammunta tuntui todella hyvältä, sen tunteen kun saisi siirrettyä tauluammuntaan.

2.7.2005 treenit


Lämmin ja aurinkoinen päivä. Ammuin kentällä 24 rastin maastokierroksen. Ammunta kulki hyvin, ilman isompaa tärinää. Tulos oli hyvä 305, pitkät matkat ammuin kuuden nuolen sarjoissa, pisteitä pudotti 20m:n tipu (2x11) ja 45m 60cm:n tauluun (21). Muuten osuin hyvin, kuva 50m ja kuva 40m. Samaan pistemäärään pitäisi päästä myös maastossa, niin sitten voisi olla tyytyväinen. Ammuin myös 30m:n tuloksen. 15 nuolta ammunta kulki hyvin ja sain hyviä osumia, pisteitä 138. Seuraavat sarjat olivat todella surkeita, en osannut enää ampua: 25,15 (ohi, kasi, seiska),24,25,26,30 (kuva), 26. Pisteitä vain 309. Huomenna uudelleen, yritän saada ammunnan taas kasaan.

1.7.2005 treenit


Lämmin päivä, sade keskeytti ammunnan muutamaan kertaan. Parin viikon tauko takana ja ammunta tuntui todella hyvältä. Aloitin 60m, tosi hyviä suorituksia ja nuolet osuivat hyvin, paras sarja 56. Siirryin 30m, ammuin kuusi nuolta; 10,10,9,9,9,9 ja alkoi satamaan, pieni tauko paikalla. En ammu sateessa kuin kisoissa. Tauon jälkeen 50m, ammuin tuloksen. 51,41,53,52,48,41, 286. Toinen sarja ja kuudes sarja todella surkeat, unohtui miten pitää ampua. Siirryin 30m, ammunta kulki suhteellisen hyvin, sarjat olivat 25-29. Lopetin treenit ampumalla yhden sarjan 70m, nuolet ympäri taulua, tulos 42. Huomenna uudelleen, ammun maastomerkit.

29.6.2005 kotona


Viikko Madridissa takana, mahtava reissu oli. En ole päässyt vielä ampumaan, koska kelit ovat olleet todella surkeat. Kylmä, tuulee ja sataa. Toivottavasti helpottaa loppuviikosta. Kouvola jää väliin. Maasto SM:t, 9.7-10.7.2005 seuraava kisa.

18.6.2005 treenit


Lämmin ja pilvinen päivä, muutaman kerran aurinko näyttäytyi. Ammuin 90m tuloksen, 244. Paras sarja 44 (x2) ja huonoin 37. Ammunta teknisesti ihan hyvää, ei isoa tärinää. Kolme kakkosta ja yksi kolmonen, pudottivat hieman tulosta. 70m ammuin kolme sarjaa ja ne menivät hyvin, 51,46,51. 50m, eka sarja kuusi nuolta 51. Sen jälkeen kolmen nuolen sarjoja, ammuta hajosi muutaman sarjan jälkeen kokonaan. Ammuin peräkkäin kolme alle 20 pisteen sarjaa, tärinä tuli takaisin ja en saanut kunnon tuntumaa millään. Sitten keksin miten pitää ampua ja sain ihan hyviä sarjoja. Lopetin treenit 30m, ammuin vain kolme nuolta tulos 28. Nyt kahdeksan päivän tauko edessä, huomenna aamulla lähtö Madridiin MM kisoihin. Otan kameran mukaan, laitan jo siellä ollessa kuvia nettiin, jos vain hotellista löytyy kunnon nettiyhteys.

16.6.2005 treenit


Ilmat vaan lämpenevät ja tuuli tyyntyy, mahtava keli ampua. Sain tänään uuden Winner´s Choice jänteen, vaaleanpunainen (kuva). Väri toimi tosi hyvin, kun aurinko meni pilveen. Kirkkaassa auringonvalossa, jänne näytti viisi senttiä paksulta ja se teki linjaamisen tosi vaikeaksi. Ammunta kulki aika hyvin, tärinää ei ollut paljon. Aloitin ampumalla 30m. Ammuin rohkeasti 12 nuolen sarjoja, jota ei olisi pitänyt tehdä. Ammuin melkein kaksi nuolta sisäkkäin, harmittaa etten onnistunut siinä koska olen saanut urani aikana vain yhden kerran kaksi nuolta sisäkkäin. Toinen nuoli hajosi perästä kokonaan, se oli ensimmäinen hajoaminen minulle Beiterin nokin kanssa. Tähtäinjousella olen ampunut aikaisemmin kolme Beiterin (In/Out) nokkia rikki, mutta nuolet säilyivät ehjänä eli minä en ainakaan usko siihen että Beiterin nokit rikkovat nuolen. Siirryin 50m, ammunta pysyi ihan hyvänä ja nuolet osuivat hyvin punaiselle ja keltaiselle. 70m ammunta oli suhteellisen hyvää, mutta en osunut mihinkään ensimmäisillä sarjoilla. Loppua kohden nuoletkin alkoivat osua ja sain muutaman 50 pisteen sarjan. Lopetin treenit 30m, ammuin kuuden nuolen sarjoja. Ammunta edelleen hyvää ja nuoletkin osuivat ihan hyvin. Paras sarja 57 (2 kpl) ja huonoin 53, keskiarvo noin 55. Eli tosi hyvä minulle. :)

15.6.2005 treenit


Loistava keli ampua, tyyni ja lämmin ja minulla ei ollut omaa jousta mukana. Ammuin kaksi sarjaa Ahtin taljalla ja osuin ihan hyvin 70m.
Sarjat: 54 (10,10,9,9,8,8) ja 56 (X,10,9,9,9,9).

14.6.2005 treenit


Lämmin, pilvinen päivä. Aloitin ampumalla kuusi nuolta 50m, nuolet osuivat ympäri taulua. Siirryin 70m ja jälleen nuolet ympäri taulua. Suhteellisen hyviä suorituksia, mutta ei vaan osunut. Seuraavat sarjat osuin ja yllättävän hyvin: 54,49,50,47,49,48 (X,X,X,7,7,4). Ammuin vielä muutaman sarjan, niitä en laskenut. Nuolet osuivat ihan hyvin ja pysyivät punaisella. Teknisesti ihan hyvää ammuntaa. Neljä päivää aikaa treenata, sitten tulee pidempi tauko. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että lähden 2.7. Kouvolaan ampumaan FITA:n, päätöksen teen Madridin reissun jälkeen. Kunhan pääsen taas ampumaan.

9.6.2005 treenit


Jälleen lämmin päivä, eikä tuullut. Ammuin 70m. Ammunta aivan sekaisin alussa, pelkkää tärinää ja nuolet osuivat sinne tänne. Sarjat olivat välillä 35-50, keskiarvo 43-44. Lyhyen tauon jälkeen ammunta alkoi kulkea hyvin. Tärinä loppui lähes kokonaan ja sain hyviä sarjoja (minulle): 47,52,47,50. Siirryin 50m, ammuin kolme kuuden nuolen sarjaa ja hyvin kulki: 49,50,49. Todella kiva oli ampua, kun ammunta alkoi taas kulkea. Nyt on palaneet kädet ja nilkat, sen verran hyvin aurinko paistoi.

7.6.2005 treenit


Lämmin päivä, eikä tuullut. Ammunta ei kulkenut kauhean hyvin, läpivedon kanssa ongelmia. Ammuin 50m,60m ja 70m. Nuolet osuivat suhteellisen hyvin, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Tärinää oli taas ihan riittävästi, jostain pitäisi löytää aikaa harjoitteluun. Vajaa kaksi viikkoa aikaa harjoitella, sitten tulee viikon tauko. Lähden tauluammunnan MM kilpailuihin Madridiin Suomen joukkueenjohtajaksi, juhannusviikko menee siellä.

2.6.2005 treenit


Pitkästä aikaa taas ampumassa. Tyyni ja kohtalaisen lämmin ilta, vähän satoi välillä. Ammuin vain 70m ja ammunta kulki suhteellisen hyvin. Yksi todella surkea suoritus, nuoli onneksi osui taustaan. En laskenut tulosta, mutta nuolet pysyivät ihan hyvin punaisella. Tauko näkyi ammunnassa, pientä tärinää oli alussa ja lopussa isompaa. Täytyy vaan löytää aikaa ampumiselle.

28.5.2005 maastokisa Kerava


Lämmin, aurinkoinen ja tuulinen päivä. Tuuli oli häiritsevän kova, mutta aina löytyi rako johon pystyi ampumaan. Ammunta kulki paremmin kuin odotin, saavutin tulostavoitteen, 285 ja sijoituin toiseksi. Enemmän oli kuitenkin tarjolla, mutta yksi surkea suoritus ja kaksi todella pahaa arviointivirhettä pudottivat pisteitä. Ammuin ensimmäisen ohilaukauksen annettu 25m ja loiva alamäki, eka nuoli viitonen, toinen myötis ja nuoli naapurin tauluun ja kolmas X. Toinen ohilaukaus, matka-arviointi 7m pieleen ja nuoli ylälautaan. Kolmas ohilaukaus, vikalla rastilla ja taas 7m arviointi pieleen ja kuinka ollakaan nuoli ylälaudassa. En ampunut yhtään ykköstä tai kakkosta, kolmosia oli muutamia. Viitosia oli ihan mukavasti 28. Olen todella tyytyväinen päivään ja tulokseen. Seuraava maastokisa 9.7-10.7. SM:t Espoossa.

27.5.2005 treenit


Todella kova tuuli. Tuuli vaikeutti ampumista liikaa, hyviä suorituksia mahdoton tehdä. Ensimmäisen sarjan jälkeen tuuli kaatoi jouseni, joka oli telineessä, jänne lähti irti ja alalapaan tuli aika pahoja naarmuja. Onneksi ei mitään pahempaa, jousi toimi kaatumisen jälkeen, mitään ei vääntynyt. Ammuin 30m aluksi, kuuden nuolen sarjoja, 51,56,58 (X,10,10,10,10,8). Nuolet osuivat hyvin, vaikka ampumisesta ei meinannut tulla mitään. Tuuli heilutti todella pahasti, en saanut tähtäintä pysähtymään mihinkään. Välillä tähtäimestä näkyi viereinen tausta, silti nuolet osuivat. 50m ammuin vain yhden sarjan 48, ihmettelin miten osuin noinkin hyvin. Lopetin ampumalla 60m, sain nuolet pysymään punaisella. Ihan kiva oli ampua, vaikka tuuli sotki ammunnan täysin. Purin todella paljon, muutaman nuolen jopa kolme kertaa. Toivottavasti huomenna ei tuule, ainakaan näin kovaa.

25.5.2005 treenit


Loistavat kelit vaan jatkuvat. Ammuin maastomerkit, 60m-10m. Ammunta tuntui tosi hyvältä ja osuin yllättävän hyvin. Ei yhtään huonoa laukausta, kaikkiin olen tyytyväinen. Hyvällä fiiliksellä olen lähdössä Keravalle ampumaan. Varovainen tavoite on ampua 280 pistettä, se vaatii jo onnistumista. Jos saan teknisesti hyviä suorituksia, niin se on mahdollinen. Arviointi tulee myös vaikuttamaan tulokseen, koska en aio opetella mittaamaan tähtäimellä. Mittaaminen ei kuulu maastoammuntaan.

24.5.2005 treenit


Lämmin ja tyyni ilta, hienoissa keleissä on nyt saanut ampua. Ammuin 70m,50,30m. Ammunta kulki suhteellisen hyvin, läpivedon kanssa ongelmia. 70m kulki välillä tosi hyvin ja muutaman kerran olin pahasti hukassa. Kauden ensimmäinen ohi taustan oli enemmän kuin lähellä, 5 cm erotti nuolen penkasta. Paras sarja 70m, 54 (10,10,10,9,8,7), huonoin sarja oli todella huono. 30m sain yhden hyvän kuuden nuolen sarjan, 59. Sarjan viides nuoli oli ysi. Harjoittelin lopuksi maastomatkoja. 20m tiputauluun ei ollut kivaa, toivottavasti 20m tipu ei ole Keravalla pahassa paikassa, muuten menee hermo. Sain pari viitosta paljon nelosia ja kolmosia, yksi nuoli meni kokonaan ohi (osui taustaan sekin). Huomenna ammutaan maastomerkit.

23.5.2005 treenit


Lämmin ja tyyni ilta. Ensimmäinen kunnon kesäpäivä (kuva). Aloitin vaihtamalla Titaniin sääntöjen mukaisen jyvä, aikaisemmin minulla oli rengas ja valokuitu. Säännöt sallivat vain yhden tähtäyspisteen, joten laitoin pelkän täplän (kuva). Tähtäys toimii ihan hienosti myös sillä. Ammuin ensin kuusi nuolta 50m, sitten kuusi nuolta 60m ja lopuksi 70m. Ensimmäinen 70m sarja, on muistaakseni paras koskaan ampumani tähtäinjousella, 57 pistettä (kuva). Ammunta kulki muutenkin hyvin, pientä tärinää oli. Se ei haitannut ja ammuin 70m yli 50 keskiarvolla. Toivottavasti kelit pysyvät jatkossa samanlaisina.

20.5.2005 treenit


Lämmin ja tuulinen päivä. Ammuin useita eri matkoja: 70,60,50,40,30,20. Ammunta ei ollut ihan niin hyvää kuin aikaisemmin, pientä tärinää väillä. Onneksi nuolet kuitenkin osuivat ihan hyvin, paras sarja 70m 51 ja huonoin 41. Viikonloppu menee Turussa MM-karsintoja katsellessa, maanantaina seuraavan kerran ampumaan. Ensi viikko harjoitellaan maastomatkoja, tavoitteena 28.5 maastokisat Keravalla.

18.5.2005 treenit


Vähän kolea, mutta tyyni ilta. Ammuin 90m tuloksen. Sarjoissa oli aika isoa vaihtelua: 45,40,29 (1 ohi, taustassa),39,41,51 tulos 245. Ammunta tuntuu todella hyvältä, eikä ole edes isoa tärinää. Ammuin myös 70m, 50m ja 30m merkit. Tosi hyvin kulkee nyt, toivotaan että tunne säilyy.

15.5.2005 treenit


Kohtalaisen lämmin, mutta pyörivä ja ajoittain kova tuuli. Aloitin ampumalla 40m 80cm:n maastotauluun, osuin hyvin ja ammunta tuntui hyvältä. Siirryin 60m, edelleen hyviä osumia ja ammunta pelasi, vaikka tuuli oli kova. Uskalsin siirtyä 70m, koska ammunta tuntui niin hyvältä. Ensimmäinen sarja 53, pyörivässä tuulessa oli aivan uskomaton. Seuraava sarja palautti arkeen, neljä nuolta sinisellä ja yksi mustalla, 35 pistettä. Sen jälkeen osuin hyvin, kolme seuraava sarjaa 49,45 (yksi kakkonen), 53. Siirryin 60m 80cm maastotauluun. Ammuin kuuden nuolen sarjoja, sarjat olivat 20-27 välillä. Lopetin päivän ampumalla kolme nuolta, sain nelosia. Tosi mahtava fiilis edelleen, ammunta kulkee tosi hyvin. Ilmoittauduin maastokisaan 28.5 Keravalla, nyt täytyy harjoitella maastotauluihin maastomatkoja.

13.5.2005 treenit


Lämmin ilma, pyörivä tuuli haittasi hieman ammuntaa. Ammunta kulki kuitenkin todella hienosti ja nuolet osuivat hyvin. Ammuin 70m tuloksen, 293, paras sarja 53 (kuva) ja huonoin 46 (eka ja vika). Laukaisut lähtivät hyvin ja tärinä oli todella pientä. Ammuin vielä 50m tuloksen, 294, paras sarja 53 ja huonoin 45 (eka). Mahtava fiilis jäi treeneistä, tähtäinjousiammunta jatkuu. En tiedä voiko Titan Scope vaikuttaa näin paljon, mutta todella helpolta (välillä jopa liian) ammunta tuntui. Nyt täytyy harjoitella kunnolla, tavoitteena 28.5. maastokisat.

12.5.2005 treenit


Ampumassa tähtäinjousella, oli pakko koska sain Titan Recurve scopen (kuva). Aloitin 30m, lähti tosi hyvin. Tähtääminen on rentoa Titanilla. Siirryin 60m, ammuin kuuden nuolen sarjoja. Sarjat pyörivät 46-51 välillä. Ei isoa tärinää, yllättävän rennosti lähti. Ammuin lopuksi kolme sarjaa 70m, 46,48,49. Tosi rennosti lähti laukaukset ja tähtääminen oli helppoa. Linjaamisen kanssa oli ongelmia, siksi ammuin paljon kuutosia oikealle. Huomenna uudelleen ja tähtäinjousella.

11.5.2005 treenit


Lämmin ja tyyni ilta. Kaksi sarjaa 70m:ltä ja sen jälkeen maastomerkit.  Ammunta tuntui ihan hyvältä ja sain muutaman todella hyvän tuntuisen suorituksen. Sain nuolet osumaan aika hyvin viitoseen, muutamassa nuolessa huono laukaisu palkittiin kolmosella. Huomenna jatketaan.

8.5.2005 treenit


Hieno ilma, aurinko paistoi. Peepin säätöä edelleen, oli pakko nostaa sitä ylöspäin koska laukaisulaite vei mukanaan palan leukaa laukaisussa. Nyt laite ei revi leukaa ja ammuntakin tuntuu suhteellisen hyvältä. Sain ammunnan kulkemaan vähän paremmin, kun laitoin pokakättä vähän koukkuun. Ammuin vain 70m ja lopuksi 36 nuolen tuloksen, 325. Ihan hyvä tulos, varsinkin kun viides sarja oli 49. Tavoitteena 330 toukokuun aikana.

7.5.2005 treenit


Edelleen hakemista. Eilisen  peepin säädön jälkeen laukaisun kanssa ongelmia, laukaisulaite lyö leukaan ja se sattuu. Siihen täytyy löytää joku ratkaisu, muuten ammunta tuntuu hyvältä. 90m:ltä ammuin 48 nuolta ja yksi sarja antoi 58 pistettä, huonoin sarja oli 48. 90m kulkee hyvin nyt. 70m:ltä kuusi nuolta (9,9,9,9,9,8). 50m:ltä kaksi kuuden nuolen sarjaa, 51 ja 53. 30m:ltä kuuden nuolen sarja 59. Talja-ammunta on on suhteellisen helppoa verrattuna tähtäinjouseen, ei tarvitse tehdä niin paljon suorituksen eteen. Ammuskelen toistaiseksi taljalla.

6.5.2005 treenit


Taljalla ammuin, yhteensä 4 ja puoli tuntia. Hyvä keli oli, pieni tuuli ja kohtalaisen lämmin. Ammuin kaikkia FITA matkoja. Pientä hakemista, mutta yllättävän hyvin meni. 90m ammuin yhden 55 sarjan (10,10,10,9,9,7). Ammuin myös tuloksen 90m ja 70m. 303 ja 321. 50m ammuin kaksi kuuden nuolen sarjaa: 56 ja 52. 30m ammuin 29 keskiarvolla, yksi 28 ja kaksi bingoa, loput 29. 90m:llä oli ongelmia ankkuroinnin kanssa, sain sen menemään vähän paremmin pudottamalla peeppiä alaspäin. Laukauksien määrää en laskenut, mutta arvioisin ampuneeni kaksi FITAa. Huomenna uudelleen ja taljalla.

2.5.2005 kotona


Tuli käytyä Luhangassa. Omalla jousella en ampunut, lämpötila oli koko viikonlopun kylmä ja luntakin satoi välillä. Ammuin muutaman kerran muiden taljoilla. Taidan itsekin siirtyä pelkästään taljaan, koska uuden työsopimuksen myötä en voi lähteä arvokisoihin ampujana. Toimin matkanjohtajana kisoissa, joka on myös erittäin antoisaa. Taljalla voin ammuskella, ei tarvitse ottaa paniikkia jos en ehdi harjoittelemaan. Tähtäinjousella ei ole järkeä ampua, jos ei ehdi harjoittelemaan viittä kertaa viikossa.

29.4.2005 kotona


Taas on tauko vähän venähtänyt. Vapuksi lähden Luhankaan kertomaan maastoammunnasta Saimaan Jousen porukalle. Otan jousen mukaan ja yritän itsekin ampua jossain välissä.

24.4.2005 treenit


Ulkotreenit. Lämpötila vaihteli, auringon paistaessa oli lämmin, mutta kun ei paistanut oli kylmä. Pieni tuuli häiritsi ammuntaa. Ammuin 70m ja 90m. Ylimääräistä jännitettä oli mukana ja en osunut 70m mihinkään. Paras sarja 46 (kuva), 36 nuolen tulos 250. Ei kovin paljoa lupaa. 90m alku oli surkea, eka sarja 29 - kuudella nuolella (kuva). En saanut kunnon suorituksia aikaiseksi, tärinää oli. Ammuin muutaman kolmen nuolen sarjan, sain aika hyviä suorituksia. Lopetin treenit ampumalla kaksi kuuden nuolen sarjaa. Tuuli koveni hieman ja osuin yllättäen paremmin, 41 (kuva) ja 49 (kuva). En saanut kovinkaan rentoja suorituksia aikaiseksi, liikaa mietin ammuttavaa matkaaja se näkyi laukaisuissa. Tuli pyörittyä viivalla joka suuntaan. Taidan ampua taulukisat taljalla kesällä ja maastot tähtäimellä. Ensi viikolla täytyy testata taljalla pidempiä matkoja ja katsoa miten osuu. 7.5. eka FITA Riihimäellä, jos ammun siellä niin ammun taljalla.

23.4.2005 treenit


Pitkästä aikaa ampumassa. Sen verran kylmä ulkona, että oli pakko mennä halliin. 45m matka ja ihan hyvin kulki ammunta. Osuin alussa todella hyvin, nuolet pysyivät keltaisella. Loppua kohden ammunta hieman hajosi ja tuli muutama kuutonenkin. Pieni tärinäkin tuli mukaan vikoilla sarjoilla. Tähtäin on hyvä (kuva), nyt on paljon helpompi tähdätä. Huomenna ulos ampumaan, lämmintä (+10) on luvattu.

14.4.2005 treenit


Todella hyvin toimi uusi tähtäin. Paljon rennompaa oli ammunta, toivotaan että jatkossakin on niin. Ammuin 60 nuolen tuloksen. Eka puolikas tasainen 274. Toinen puolikas lähti tosi hyvin käyntiin; 29,29,29,30, sitten meni hermo 26 (eka nuoli seiska),26 (kolmas nuoli seiska),28,28,29,28. Tulos 282, yhteensä 556. Todella hyvin kulki ja tuntui jopa helpolta. Nyt kolmen päivän tauko, lähden 18m SM kisoihin Kemiin kameran kanssa. :)

14.4.2005 kotona


Olen miettinyt tuota tähtäinongelmaa ja vaihdoin ihan tavallisen pyöreän tunnelin, ilman valokuitua. Tänään yritän löytää aikaa testaamiselle, valitettavasti joudun menemään halliin koska aikaa treenaamiseen on taas liian vähän.

10.4.2005 kesän ekat ulkotreenit


Lämpömittarissa +4 ja ulos ampumaan. Onneksi paistoi aurinko, ei ollut liian kylmä ja ei tuullut yhtään. Aivan mahtava fiilis oli ampua, tätä päivää olin odottanut koko talven. Ammuin 30m, 40m, 50 ja 60m merkit. 30m osuin hyvin, muilla matkoilla en saanut osumia. Suurin ongelma oli kunnon tähtäyskuvan saaminen, minulla on Beiterin kirkas tunneli. Olin jo hallikaudella värittänyt mustaksi etureunan, se ei ollut ulkona riittävä. Jyvään tuli aivan liikaa valoa, en saanut kohdistettua jyvää keskelle taulua. Hallissa toimi 2,5mm jyvä  hyvin, ulkona se oli liian iso. Vaihdoin 1,5mm jyvän, helpotti mutta ei riittävästi. Laitoin tunnelin ympärille teippiä ja värjäsin sen mustaksi (kuva), se toimi hyvin. Ei antanut enää liikaa valoa jyvään, sain tähdättyä paremmin ja aloin osua myös paremmin. Kahden tunnin jälkeen aurinko meni pilveen, oli pakko lopettaa koska tuli kylmä.

9.4.2005 treenit


Kokeilin taljalla. Pidensin vetoa yhdellä tuumalla, halusin kokeilla vähän suoremmalla pokakädellä. Ihan hyvältä tuntui, vaikka taukoa talja-ammunnasta on ollut. Ankkuroinnin kanssa oli vaikeuksia, en löytänyt kunnon paikkaa kädelle ja nyt on leuka kipeä. Laukaisulaite otti leukaan kiinni, täytyy miettiä tuohon jokin ratkaisu. Ammuin 18m, en saanut yhtään bingoa. 29 sarjoja tuli muutama, keskiarvo oli 28. Pienellä harjoittelulla saisi homman varmasti kulkemaan. Huomenna Lyhtytielle (ulos) ampumaan tähtäinjousella.

7.4.2005 treenit


Pieni tauko töiden väliin ja ampumaan. Ammuin vain 30 nuolta, en ollut parhaassa henkisessä vireessä. Työt haittaavat keskittymistä. Ammunta oli aika hyvää ja nuolet osuivat aika hyvin. Huomenna yritän ehtiä ampua enemmän ja paremmalla fiiliksellä.

5.4.2005 treenit


Otin tunnin tauon töistä ja menin ampumaan. Ammuin 18 nuolta 18m taustaan, kulki ihan hyvin. Menin ampumaan vähän lähempää, 4 m oli matka. Ammuin 12 nuolen sarjoja neljä, yhteensä 48 nuolta. Ammunta tuntui ihan hyvältä ja jopa helpolta. Ammuin lopuksi 18m, yhden sarjan tauluun ja nuolet osuivat hyvin. Kolme kymppiä, lopetin treenit siihen ja lähdin jatkamaan töitä.

4.4.2005 kotona


En ampunut eilen, sen verran paljon oli kilpailijoita. Oma ampuminen olisi vaikeuttanut kilpailun hoitamista. Kisan jälkeen kävin tarkastamassa ulkokentän, lumi sulaa hyvää vauhtia. :) Viikonloppuna ulos ampumaan.

2.4.2005 treenit


Taas muutaman päivä tauko takana, en ehtinyt torstaina ampumaan. Ammuin 45m 72 nuolta, kuuden nuolen sarjoissa. Vain yksi nuoli pois punaiselta, huonoin sarja 45 ja paras 54. Ammuin keskiarvolla 50 ja olen siihen tyytyväinen, vaikka ammuin paljon kaseja ja seiskoja vasemmalle. Jänteen linjauksen kanssa ongelmia, joka aiheuttaa sivuosumat. Kymppejä tuli myös liian vähän. Ammuin vielä 18m ja en osunut aluksi mihinkään, ammuin jopa yhden 22 (8,7,7) sarjan. Kun saan jänteen kohdalleen, niin nuolikin osuu ihan hyvin. Täytyy vaan keskittyä siihen enemmän. Huomenna olisi 18m seuranmestaruus kilpailut, en ole vielä päättänyt ammunko. Järjestän kilpailun, joka hieman vaikuttaa keskittymiseen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ammun..... :)

26-28.3.2005 pääsiäisen treenit


Matalla kahvalla ampuminen sujuu hyvin, tärinät ovat lähes häipyneet. Lyhensin vetoa vielä lisää ja nyt ammunta kulkee, vielä kun saisi pään mukaan. Paunoja on enää vain 45, vedon lyhentäminen vaikutti. Torstaina seuraavan kerran, otan kameran mukaan ja otan kuvia uudesta otteesta.

24.3.2005 treenit


Ammuin koko ajan tauluun, enkä saanut mitään aikaiseksi. Tärinää ja huonoja suorituksia. Olin ampunut 60 nuolta, kun tuli puhetta setäni kanssa, että olen ampunut koko ikäni matalalla kahvalla ja nyt ammun korkealla. Ihmeteltiin sitä hetki ja otin kahvan kokonaan pois, ammunta tuntui heti paremmalta. Tärinä katosi lähes kokonaan, joten irroitin korotuspalan kahvasta ja viilasin sitä matalammaksi. Ammuin merkin kohdalleen ja sitten tuloksen, 276 ja 280, yhteensä 556. Ei yhtään todella huonoa sarjaa ja bingojakin tuli kaksi. En malttanut lopettaa ampumista ennen kuin oli pakko, en enää jaksanut. Lauantaina seuraavan kerran.

23.3.2005 treenit


Kokeilin nuolen altavetoa (kaikki sormet nokin alla). Ongelmana on ollut etusormi, ajattelin että pääsen ongelmasta laittamalla kaikki sormet nokin alle. Ammuin 60 nuolta ja en osunut mihinkään. Yksi nuoli osui taustojen väliin vaneriin. :) Ankkuroinnin tekeminen oli vaikeaa, koska nokki painoi leukaan ja en saanut sormia koskaan samalla tavalla jänteelle. Mielenkiintoista oli, että veto lyhenee kun siirtyvät alaspäin. Jouduin siirtämään klikkeriä 1 cm ulospäin. Nuolen lento ei muuttunut ratkaisevasti, ei tarvinnut säätää nokinpaikkaa ollenkaan. Lopetin treenit ampumalla kuusi nuolta normaalisti ja nuolet osuivat heti. No, tulihan kokeiltua.

20.3.2005 20 yrd SM Loimaa


Lämmittelynuolet ammuin taustaan ja ammunta tuntui hyvältä. Koenuoletkin lähtivät hyvin (nuolet osuivat viitoseen) ja ammunta tuntui edelleen ihan hyvältä. Ensimmäinen kilpailusarja oli kaikkea muuta, todella surkea esitys, 18 (X,4,4,3,2). Siitä oli sitten kiva jatkaa, ammunta oli aivan sekaisin ja suoritukset todella surkeita. En saanut missään vaiheessa kunnon ammuntaa aikaiseksi, välillä nuolet osuivat ihan hienosti, mutta onnistuin sotkemaan tuloksen ampumalla kolme todella surkeaa sarjaa (21,20,21), tuon maailman huonoimman avauksen lisäksi, nuo sarjat pudottivat tuloksen ja sijoituksen. Tulos vain 274 ja 4. sija. En päässyt lähellekään eilistä ammuntaa, teknisesti todella huono päivä. Ihme kyllä ammuin kaksi 25 pisteen sarjaa, toiseen niistä neljä X:ää (kuva).

19.3.2005 treenit


Ammuin 20yrd ja IFAA:n spottitauluun. Osuin hyvin ja suorituksetkin olivat ihan hyviä, pientä tärinää välillä. Ammuin 60 nuolen tuloksen ja hyvät paineet sain huomiseksi, 291 (huonoin sarja 22). Pidin tauon ja ammuin vielä kolme sarjaa, tauko sotki ammuntaa ja suoritukset eivät olleet enää hyviä, 23,24 ja 25. Huomenna 20yrd SM Loimaalla, yritän ampua teknisesti hyvän kisan.

17.3.2005 treenit


Ei ole ollut henkinen vire ihan kohdallaan, siksi tauko taas venähti. Ammunta kulki suhteellisen hyvin, ei isompaa tärinää. Ammuin muutaman sarjan FITA tauluun keskiarvolla 27. Loput sarjat ammuin 20yrd IFAA spottitauluun, sain ihan hyviä osumia ja suorituksia. Ammuin yhteensä 100 nuolta. Seuraavan kerran ammun lauantaina ja sunnuntaina ammun Loimaalla FFAA:n 20yrd mestaruuskilpailut.

13.3.2005 treenit


Vihdoin ampumassa. Ammuin muutaman sarjan taustaan, sitten oli pakko kokeilla tauluun. Oikein yllätyin miten hyvin meni, ei isompaa tärinää ja nuoletkin osuivat ihan hyvin. Ekat 30 nuolta 274, nuolet osuivat tasaisesti. Ei yhtään todella huonoa sarjaa. Toiset 30 nuolta 277, tosi hyvä. Ei yhtään huonoa sarjaa. Päätin ampua vielä yhdet 30 nuolta. Ne menikin jo lähes täydellisesti, 286! Vain yksi kasi (seitsemäs sarja: 10,8,10), kaikki muut nuolet keltaisella. Kaksi bingoa, huonoin sarja 27 (9,9,9) ja niitäkin vain yksi. Ammuin 120 nuolta ja jaksoin ihan hyvin, vaikka en ole harjoitellut. Toivottavasti ensi viikolla on enemmän aikaa harjoitella.

12.3.2005 kotona


Pitkäksi venähti tauko, huomenna vihdoin taas ampumaan.

9.3.2005 kotona


Eipä vaan löydy aikaa ampumiselle, liikaa töitä.

6.3.2005 20yrd Ruoholahti 120 nuolta


Lämmittelin muutaman sarjan harjoitustaustaan, ilman taulua. Ihan hyviä suorituksia. Kisassa en saanut kuin muutaman hyvän suorituksen, muuten ammunta oli todella huonoa. Tärinää oli taas riittävästi ja nuoletkaan eivät osuneet hyvin. En saanut millään suoritusta aikaiseksi ilman tärinää ja laukaukset olivat sen mukaisia. Onneksi viivalla oli tilaa pyöriä. En saanut kuin kaksi bingoa (5x5), huonoin sarja 19 (X,5,4,3,2). Ammuin tuloksen 553 (273+280), tavoite oli 560. Sijoituin kolmanneksi, hävisin voittajalle 8 ja kakkoselle kaksi pistettä. Nyt täytyy löytää aikaa harjoitteluun, ammunta on saatava taas kulkemaan.

4.3.2005 treenit


22 nuolta taustaan ja sitten tauluun, ammuin tuloksen. Eka kierros suhteellisen hyvää ammuntaa, pari huonoa sarjaa pudotti tulosta. Ammuin 272, kahdella kuutosella ja yhdellä bingolla. Toinen kierros ammunta edelleen sinne päin, mutta nuolet osuivat vähän paremmin. Tulos 281, kolmella bingolla. Kaksi bingoa peräkkäin, sarjat kuusi ja seitsemän. Yhteensä 553. Hyvä tulos ammuntamäärään nähden, pitäisi taas löytää aikaa harjoitteluun. Ammuin 82 nuolta.

3.3.2005 treenit


Ihan hyvin nuoli toimii, hieman notkea. Jouduin kiristämään plungeria ja säätämään nokkia, yksi sulista löi hyllyyn. Ammuin tutkaan: 219,1 fps, 14 fps nopeampi nuoli kuin Navigator 540. Osumisesta en vielä osaa sanoa, kun en ole ehtinyt ampumaan. Tänään osuin välillä  ja muutaman kerran en mihinkään. Paljon myötiksiä, jonka seurauksena nuoli ohi. Sain onneksi yhden bingon ja 29 sarjoja ihan mukavasti. Ammunta kulki suhteellisen hyvin, huomenna uudelleen. Lauantaina Riihimäelle ottamaan kuvia ja sunnuntaina ammun IFAA 20yrd, 120 nuolta. Ammuin 60 nuolta.

2.3.2005 treenit


Päivällä sain vision ja myöhemmin toteutin sen. Otin notkeat Navigatorit (710), tein niistä tuuman lyhyemmät kuin 540:stä ja laitoin 80 grainin kärjen. Tavoitteena saada kevyt nuoli maastoon, kevyt nuoli = lisää vauhtia. :) Nuoli toimi hyvin ilman sulkaa, en tehnyt jouseen mitään säätöjä, ainoastaan siirsin klikkeriä. Sain hyviä nippuja 18m:n matkalta. Ammuin 36 nuolta, suoritukset ihan hyviä. Sulitin nuolet X-Wing:llä (kuva), huomenna testaamaan. Ammuin 36 nuolta.

25.2.-27.2.2005 Eerikkilä


Olin SJAL:n ykkösryhmän kanssa leirillä Eerikkilässä. Ammuin itse kolme nuolta 70m:ltä (kuva), Ahtin taljalla. Sain pisteitä 10,8,8.

24.2.2005 treenit


Tänään ei ollut aikaa treenata kunnolla, viikonlopun leiri painaa päälle. Ammuin 105 nuolta taustaan kovalla vauhdilla, aikaa käytin tunnin. Ei siis kauhean hyvä treeni, mutta ammunta kulki jollain lailla. Maanantaina seuraavan kerran.

23.2.2005 treenit


15 nuolta taustaan ja sitten tauluun. Ihan hyvää ammuntaa, mutta nyt en osunut mihinkään. Väillä tulee hyviä sarjoja peräkkäin ja sitten homma hajoaa käsiin. Ensimmäisen kerran pystyin ampumaan tauluun ilman, että laskin tulosta. :) Tauluun ammuin 85 nuolta, välillä paikkasin huonosti osuneen nuolen. Siksi ei kolmella jaollinen luku. Ammuin liikaa kuutosia tänään, seiskoja ja kasejakin olisi voinut olla vähemmän. Sain kuitenkin kaksi bingoa aikaiseksi ja päivän viimeiset sarjat kulkivat hyvin. Vika sarja (10,9,10). Päivän saldo 100 nuolta.

22.2.2005 treenit


Uusi tähtäin jousessa (kuva), suoraan 18m:lle. Kahdeksan nuolta taustaan ja taulu paikalle. Yhdeksän kohdistus nuolta ja sen jälkeen ammuin taas tuloksen, oli pakko testata antaako uusi tähtäin paremmin kymppejä. Ammunta ei kulkenut ollenkaan alussa oli todella jäykkää ja tärinääkin riitti taas. Ekat 30 nuolta vain 266. Toiset 30 nuolta eivät kulkeneet yhtään sen paremmin, tulos 271. Ammuin vielä 30 nuolta, tulos vähän parani, ammunta ei. 276, yhdellä bingolla. Ei yhtään pummia, onneksi. Nyt tulee liikaa seiskoja ja kaseja, saattaa olla että lisääntynyt treenimäärä sotkee ammuntaa. Tänään ammuin 107 nuolta. Vielä ehdin ampua kaksi päivää, sitten tulee kolmen päivän tauko. Lähden SJAL:n ykkösryhmän kanssa leirille Eerikkilään. Nuo kaksi päivää ammun paljon nuolia, sitten tauko. Katsotaan miten osuu maanantaina 28.2.2005.

21.2.2005 treenit


Jälleen aluksi 4m:n päästä, 6 kpl 12 nuolen sarjoja. Ihan hyvin lähti, muutama myötis tuli alussa. En saanut sormia auki. Siirryin 18m ja tauluun. Eka nuoli lähti ihan hyvin, toinen ei lähtenyt. Meni klikkerin läpi ja sen jälkeen en saanut ammuntaa kulkemaan millään. 30 nuolen tulos 252, kaksi ekaa sarjaa 22 (9,6,7) ja 21 (7,8,6). Pidin todella lyhyen tauon ja jatkoin, lähti vähän paremmin. Kaksi bingoa ja seitsemäskin nuoli kymppiin, sitten petti hermo ja ammuin kaksi kasia. Seuraava sarja 25. Sen jälkeen nuolet osuivat taas hyvin, sain vielä yhden bingon ja tulokseksi 281. Yhteensä 533. 141 nuolta ammuin yhteensä. Ammunta ei ollut teknisesti parasta mahdollista ja tuo yksi klikkerin läpi ammuttu nuoli sekoitti pakan todella pahasti. En uskaltanut laukaista sen jälkeen. Huomenna uudelleen, ammun vähän vähemmän nuolia ja yritän keskittyä paremmin. Treenien jälkeen sain uuden tähtäimen, Shibuya Ultiman (kuva). Huomenna sitä testaamaan. :)

20.2.2005 treenit


Aloitin jälleen ampumalla neljän metrin päästä taustaan. Ammuin taas 12 nuolen sarjoja, nyt 6 kpl, yhteensä 72 nuolta. Tosi hyvältä tuntui ammunta, siirryin 18m:lle. Ammuin kolme nuolta taustaan ja taulu paikalleen ja tulos ammunta käyntiin. Ensimmäiset 30 nuolta ammuin mielestäni ihan hyvin, mutta nuolet eivät osuneet. Sain kasaan vain 268 pistettä. Toinen puolikas meni jo paljon paremmin osumien puolesta, mutta liika yrittäminen teki ampumisesta vaikeaa. Pisteitä sain 282 (kaksi bingoa ja yksi 25 sarja). Yhteensä 550. Tämän päivän saldo 135 nuolta. Viikonlopun aikana 336 nuolta, ei hullumpi määrä. Tuollaiseen, kun pystyisi aina. Lihakset eivät ole kipeät, ainoastaan keskisormi ilmoittaa pientä kipua. Jousi ei ole siis liian jäykkä. :) Huomenna uudelleen.

19.2.2005 treenit


Vihdoin ampumassa. Aloitin ampumalla neljän metrin päästä taustaan. Ammuin 12 nuolen sarjoja, ammunta tuntui todella hyvältä. Ammuin 10 kpl 12 nuolen sarjoja tunnin aikana, yhteensä siis 120 nuolta. Siirryin 18m. Ammuin kaksi kuuden nuolen sarjaa taustaan ja laitoin taulun. Ammuin tuloksen, halusin kokeilla miten hyvin jaksan ampua vielä 60 nuolta. Ammunta kulki ihan hyvin, ei tärinää ja nuoletkin osuivat suhteellisen hyvin. Kolme viimeistä sarjaa pelasti ekan kierroksen: 29,30,30. Yhteensä 277, yksi 24 (kolme kasia) sarja. Toinen kierros oli jo vähän vaikeampi, jaksoin ihan hyvin, mutta aloin yrittämään tulosta liikaa ja ammuin pari huonoa sarjaa: 24 (kolme kasia) ja 25 (10,6,9). Jälleen kolme viimeistä sarjaa auttoi: 29,28,29. Kierros 270 ja yhteensä 547. Ammuin vielä kuusi nuolta taustaan ja kolme tauluun. Sain hyvän sarjan 10,9,10 ja päivän saldo 201 nuolta. Aikaa kului 2 tuntia 10 minuuttia. Huomenna uudelleen, mielenkiinnolla odotan onko paikat kipeinä.

18.2.2005 kotona


Ei löytynyt aikaa. :( Huomenna menen ampumaan ja ammun monta nuolta.

17.2.2005 kotona


Liikaa töitä, en ehdi ampumaan. Perjantaina saattaa olla aikaa treenaamiseen, viimeistään lauantaina pääsen ampumaan.

13.2.2005 Nummela 20 yrd


Ensimmäinen 20yrd kisa tähtäinjousella. Ammunta kulki suhteellisen hyvin, ainoastaan (ja jälleen) läpivedon kanssa ongelmia. Hermoilin jälleen ihan riittävästi, vaikka ei pitäisi olla mitään paineita. Nuolet osuivat ihan hyvin ja tuloskin oli ihan hyvä, 283. Yhdellä kakkosella ja kolmosella. Ammuin myös kaksi bingoa eli viisi nuolta viitoseen. Tulos on oma ennätys ja voitin luokkani. :) X:iä tuli ihan mukavasti, 24 kpl. Ammuin viisi renkaiseen tauluun, silti en saanut kuin yhden nokin rikki.

12.2.2005 Iitti 18 m


Ei isoja odotuksia, silti olin hermostunut. Harjoitusnuolet menivät aika hyvin, ammunta tuntui ihan hyvältä. Ensimmäinen kilpailusarja oli vaikea, jännitin aivan liikaa. Nuolet osuivat kuitenkin ihan hyvin, sain 27 (10,9,8). Ensimmäinen puolikas kulki hyvin viimeiseen sarjaan asti, oli hyvässä 275 vauhdissa. Viimeinen sarja oli surkea; 8,8 ja viimeinen ylä kuutonen. Yhteensä 268. Toinen puolikas lähti hyvin käyntiin ja kulki hyvin kuusi sarjaa. Läpiveto alkoi vaikeutua koko ajan ja laukaukset huononivat. Neljä viimeistä sarjaa pudottivat tuloksen: 26,24,25,23. Tulos 261 ja yhteensä 529, sijoitus 6. Viimeinen sarja oli huono jo senkin takia, että ei ollut yhtään pummia alla. Sain väkisin ammuttua nuolet tauluun. Kokonaisuutena ei kovin hyvä päivä, ainoa ilon asia kaikki nuolet taulussa. Liian vaikeaa on ampua kisoissa, en saa millään kunnon suorituksia aikaiseksi. Huomenna Nummelaan 20 yardin kisa, toivottavasti siellä kulkee paremmin.

11.2.2005 kotona


Se niistä treeneistä, ei löytynyt aikaa. :( Eipä isoja odotuksia voi laittaa huomiselle Iitin kisalle tällaisella harjoittelulla, käydään ampumassa ja ihmettelemässä. Otan kameran mukaan ja keskityn kuvaamiseen. :)

10.2.2005 treenit


Ei ollut kuin 75 minuuttia aikaa treenata. Ammuin 19 nuolta taustaan ja sitten tuloksen. Ammunta kulki suhteellisen hyvin ja nuolet osuivat myös. Kuusi ensimmäistä sarjaa kaikki nuolet keltaisella, seitsemännen eka nuoli kymppi. Sitten petti hermo, kaksi kasia. Loppu taas ihan hyvin ja sain kasaan 280. Toinen puolikas lähti myös hyvin käyntiin ja sain jopa yhden bingon, puoli välissä 140. Sen jälkeen katastrofi: 26,25 (6,9,10),25,26. Vika sarja onneksi 29 ja sain kasaan 271. Yhteensä 551. Ihan hyvä tulos, mutta ammunta ei lopussa ollut hyvää. Läpivedon kanssa tulee ongelmia heti, kun ammun tulosta = pää ei kestä. Huomenna treenit ja lauantaina Iittiin kisaamaan.

7.2.2005 treenit


Muutama sarja taustaan, sitten taulu. Taustaan kulki aika hyvin, mutta ei liian hyvin. Tauluun oli alussa vaikeuksia en saanut millään kunnon suoritusta aikaiseksi ja nuoletkin osuivat miten sattui. Loppua kohden ammunta parani koko ajan ja nuoletkin alkoivat osua. Viimeiset sarjat kulkivat tosi hyvin. Nuolet pysyivät hyvin keltaisella ja ammuin useita 29 sarjoja, bingo vain jäi puuttumaan. Lauantaina on Iitissä kilpailut ja tällaisella ammunnalla on 500 kova tulos siellä. Täytyy vaan saada ammunta kuntoon ennen lauantaita.

6.2.2005 treenit


Aloitin ampumalla kuuden nuolen sarjoja taustaan, sen jälkeen tauluun. Ammuin 30 nuolen kisan apupyörä ampujan kanssa. Aloitin hienosti bingolla, ammunta kulki ihan mukavasti. Puolivälissä oli kasassa 141 ja johdin kolmella pisteellä. Seitsemännessä sarjassa homma hajosi, 25 (10,8,7). Loppu oli vaikea, en saanut enää kunnon läpivetoa ja myötiksiä tuli riittävästi. Nuolet kuitenkin osuivat suhteellisen hyvin ja sain kasaan 275, hävisin kisan neljällä pisteellä. Kisan jälkeen jatkoin tauluun ammuntaa ja yritin saada ammunnan kulkemaan, en onnistunut. Muutin jalka-asentoa, avasin sitä hieman. Ammunta kulki huomattavasti paremmin, läpiveto oli helpompaa ja laukaukset lähtivät paremmin. Huomenna kokeillaan uudelleen.

4.2.2005 treenit


Surkea esitys. Ammuin kuusi nuolta taustaan, sitten tulos. Eka puolikas suhteellisen hyvä tulos huonolla ammunnalla. 278 pistettä, yksi 24 sarja (8,8,8) ja yksi kuutonen. Toinen puolikas alusta loppuun rämpimistä, nuolet osuivat kasiin ja ysiin. Tulos vain 266, yhteensä 544. Lopuksi yritin ampua hyviä suorituksia ja saada edes jonkinlaisen tunteen ammuntaan. Ammuin sarjat 10,10,8; 10,8,10; 10,7,10; 10,9,10, siihen oli hyvä lopettaa. Ei yhtään bingoa koko päivänä, joka ei ollut yllätys.

3.2.2005 treenit


Liian pitkiä taukoja nyt, ammunnasta ei tule yhtään mitään. Tällä hetkellä työt haittaavat harrastusta. Ammunta ei kulkenut ollenkaan, ei mitään tuntumaa ja nuolet osuivat miten sattui. Sain sentään yhden bingon, muuten sarjat olivat todella huonoja. Kolme viimeistä sarjaa sain vähän paremmin, kaikki nuolet keltaisella. Huomenna uudelleen, toivottavasti paremmalla menestyksellä.

31.1.2005 treenit


Kolmen päivä tauko takana. Ammuin muutaman nuolen taustaan ja 60 tauluun, ilman isompaa menestystä. Suoritukset vähän sinnepäin, mutta osumat ei lähelläkään. Ammuin kuutosia ja seiskoja paljon, onneksi sain yhden bingon. Kokeilin myös tutkaan, vauhtia oli 205,1 fps. Ammuin myös ACE 520 tutkaan, joka oli 1 cm:n pidempi kuin oma nuoleni, nopeutta oli vähän 216 fps. Aika paljon oli eroa ACE:n ja Navigator:n välillä.

27.1.2005 treenit


12 nuolta taustaan ja sitten tauluun. Hyvin lähti liikkeelle, tosi rentoa oli ammunta. 15 nuolen jälkeen katosi rentous ja tuli voima peliin. Sain kuitenkin kasaan 275, puolivälissä oli 140. Toinen puolikas lähti surkeasti liikkeelle 7,8,9. Sen jälkeen sain bingon, pitkästä aikaa. Loppu kulki hyvin ja pisteet 278, yhteensä 553. Ei ihan parasta ammuntaa, mutta pitkästä aikaa hyvää ammuntaa. Seuraavan kerran sunnuntaina, huomenna lähden Ruotsin risteilylle rentoutumaan. :)

24.1.2005 treenit


Ammuin pelkästään taustaan, kuuden ja kolmen nuolen sarjoissa. Meni vähän paremmin, sain jo melkein hyviä suorituksia.

23.1.2005 treenit


Ammuin taustaan ja tauluun huonolla menestyksellä. En saanut kunnon tuntumaa missään vaiheessa, huonoja laukauksia ja pientä tärinää. Eikä yhtään bingoa!

22.1.2005 Turku 18m


Ei kauheasti haitanneet turvonneet sormet ammuntaa, pientä jäykkyyttä laukaisussa ei muuta. Hermoilin jälleen kilpailun alussa, kuitenkin eka sarja oli hyvä 29. Johdin kisaa tässä vaiheessa. Siihen se sitten jäikin, seuraava sarja surkea 17, toka nuoli ohi. Ainoa lohtu oli, että pummi tuli kello yhteen, jonne en ole niitä aikaisemmin ampunut. Loppu oli aikamoista räpeltämistä ja sain kasaan 257. Toinen puolikas oli yhtä vaikeaa ammuntaa, ei millään kunnon laukaisua aikaiseksi. Loppua kohden ammunta vähän parani ja tuloskin siinä samalla. Vika sarja oli hyvä, hermoilin aika paljon ja silti sain 29 (vika nuoli X), tulos 270. Yhteensä 527. Hyvä tunne jäi kilpailusta, ainoa miinus ei yhtään bingoa.

21.1.2005 treenit


Muutama taustaan ja 60 nuolta tauluun. Osuin ja en osunut, sarjat olivat välillä 21 - 29. Kuutosia, seiskoja ja kaseja riittävästi. Ei yhtään bingoa. Ammunta ei tuntunut hyvältä, onneksi sain kuitenkin viimeisen sarjan aika hyvin 10,9,10.
En tiedä vielä pystynkö ampumaan huomenna Turussa, jätin oikean käden sormet auton väliin ja nyt on nimetön ja keskisormi turvoksissa. Kaikki sen takia, että huoltoyhtiö ei ollut aurannut parkkipaikkaa kunnolla. Liukastuin ja kaaduin ovea päin, huonolla tuloksella. :(

19.1.2005 treenit


Tänään sain uuden Beiterin ulontajan ja Beiterin V-Barin (kuva). Yllättävän paljon tuli painoa lisää, verrattuna hiilikuituiseen ulontajaan. Ammuin muutaman nuolen testiksi, kuusi nuolta taustaan ja 12 tauluun. Tauluun osui hyvin: 28,28,27 (yksi seiska) ja bingo. Huomenna yritän ehtiä ampumaan, perjantaina ehdin varmasti.

18.1.2005 treenit


Ammunta paranee ja tulos sen myötä, paineet Turkuun vain lisääntyvät samalla. Tulihan taas ammuttua tulos. Lähti liian hyvin käyntiin, kaksi bingoa. Kolmannen sarjan eka nuoli vielä kymppiin, sitten ei pää kestänyt, ammuin kasin, sarja 27. Seuraava sarja kolme ysiä ja sitten hajosi kokonaan, 9,8,7. Loppu meni onneksi hyvin ja sain kasaan 280. Toinen puolikas myös ihan hyvää ammuntaa, viides ja vika sarja 26. Tulos 278 ja yhteensä 558. Loppuviikon yritän suoriutua treeneistä ilman tulosammuntaa, yritän saada pään kuntoon Turkuun.

17.1.2005 treenit


Yllättävän hyvää ammuntaa. Ei isoa tärinää, mutta liikayrittämistä riitti. Lopetin jälleen 60 nuolen tulokseen. Eka puolikas tasaisen hyvää ammuntaa, yksi huono sarja. Viides sarja 24 (8,8,8), tulos 274 (yksi bingo). Toinen puolikas kulki ihan hyvin, mutta liikayrittäminen sotki vähän ammuntaa ja vika sarja oli pilata koko tuloksen, 26 (9,7,10). Tulos 278 (kaksi bingoa). Yhteensä 552. Taas kaikki nuolet taulussa, tulee paineita Turkuun.

16.1.2005 treenit


Vähän sinnepäin ammuntaa tänään, sain muutaman todella hyvän suorituksen aikaiseksi. Ammuin 100 nuolta, joten onnistumisprosentti ei ollut hyvä. Lopetin ampumalla 60 nuolen tuloksen. Tasaista räpeltämistä, 277 ja 272, yhteensä 549. Molemmissa kierroksissa yksi bingo. Onneksi sain kaikki tauluun.

15.1.2005 Kouvola 18m


Koenuolilla hermoilin niin paljon etten ole aikoihin hermoillut. Tähtäsin ekat nuolet taulujen väliin taustaan, tilaa oli n. 6 cm. En saanut nuolia osumaan taustaan, nuolet osuivat molemmin puolin tauluun. Toiset koenuolet menivät jo paremmin, vaikka oli todella vaikea ampua. Kaksi viimeistä koenuoli sarjaa menivät hyvin ja se jätti paineet kilpailuun. Ensimmäinen kilpailusarja sisälsi kaikki katastrofin aineet, tärinää ja lisää tärinää. Eka nuoli kasi, toinen ysi ja kolmas kauhealla myötiksellä pummi klo kahdeksan. 17 pistettä ei paljon luvannut kilpailulle. Yllättäen aloin kuitenkin osua, vaikka ammunta tuntui todella vaikealta. Eka puolikas meni hyvin vikaan sarjaan asti, ei ollut mitään syytä hermoilla, mutta niin vain kävi. Sarja 25 (8,10, vika nuoli ylä seiska). Tulos 265, ihan hyvä tulos yhdellä pummilla. Toinen puolikas lähti hyvin käyntiin tuloksellisesti, ammunta ei parantunut yhtään. Toinen sarja bingo ja seitsemän sarjaa olin kaksi alle 28 vauhdin. Sitten iski paniikki, 24 (8,6,10) ,28,26 (9,8,9). Tulos 272 ja yhteensä 537. Tulokseen olen tyytyväinen, mutta en ammuntaan. Mitään paineita ei pitänyt olla, mutta jostain ne vain tulivat. Oli todella vaikea saada vedettyä klikkeristä ja  hyvän laukaisun tekeminen tuli sen takia liian vaikeaksi.

14.1.2005 treenit


Suhteellisen hyvää ammuntaa, ei isoa tärinää. Tauluun ammunta kulki aluksi ihan hyvin, sitten alkoi tulla myötiksiä. Aloitin hienosti bingolla ja pysyin päälle 28 vauhdissa seitsemän sarjaa, sitten ammuin pummin. Sain kuitenkin kasaan 271. Toinen puolikas tasaisen huono, tulos 270 (yksi kuutonen). Tulos 541 yhdellä pummilla. Huomenna Kouvola, tavoitteena mahdollisimman hyvä tekninen ammunta ja yli 500 pistettä.

13.1.2005 treenit


Taustaan ensin, kulki hyvin. Tauluun en saanut parasta mahdollista ammuntaa, pientä tärinää ja myötiksiä. Ammuin taas tuloksen, eka puolikas räpeltämällä 275 (yksi seiska). Toinen puolikas samanlainen, 272 (vika sarja 25). Yhteensä 547. Ainoa iso miinus, ei yhtään bingoa! Kouvolassa, jos saan noinkin paljon pisteitä olen todella tyytyväinen. Huomenna vielä treenit ja sitten onkin Kouvolan kisa.

11.1.2005 treenit


30 nuolta taustaan ja taulu paikalle. Ammunta kulki suhteellisen hyvin ja nuoletkin osuivat, sarjat 27-29, tulos 278 (neljä kasia). Tauon jälkeen ammunta ei kulkenut, nuolet pyörivät pitkin punaista. Tulos 254 (yksi pummi, vikan sarjan toinen nuoli). Pidin pienen tauon ja sen jälkeen nuolet osuivat ihmeellisen hyvin, vaikka suoritukset eivät olleet kovinkaan kummoisia ja tärinää riitti. Ammuin sarjat: 30,29,29,28,29,29,29,29,28, 260 kasassa ennen viimeistä sarjaa ja kaikki nuolet keltaisella. Pää ei kestänyt, eka nuoli kasi, toinen ysi ja vika pitkän tähtäyksen ja tärinän jälkeen keskellä taulua X. Tulos 287! Olipas erikoinen päivä, keskiarvo ihan hyvä. :)

9.1.2005 treenit


Kuuden nuolen sarjoissa taustaan ensin ja sitten taulu. Tosi hyvin kulki ammunta ja nuoletkin osuivat. Oli ilo ampua. :) Ensimmäiset 30 nuolta 280 (kaksi bingoa). Tauon jälkeen ammunta ei enää kulkenutkaan, liika yritys tuli heti mukaan. Kolmen ensimmäisen sarjan aikana jouduin purkamaan neljä kertaa. Ammunta oli väkinäistä ja en saanut kymppejä. Loppua kohden vähän parani ja sain kasaan 275. Pidin tauon ja ammuin vielä yhden 30 nuolen tuloksen. Kulki ihan hyvin taas, mutta kymppejä en saanut. Tulos 276 (yksi bingo). Ammunta alkaa kulkea ja tärinä vähenee. 47 paunaa ei ole liikaa. Kouvolassa kisa 15.1, tavoitteena 58 nuolta tauluun ja 500 pistettä. Edellinen 18m kisa (2.2.2002) opetti ettei kannata odottaa liikoja.

7.1.2005 treenit


Tänään sain uudet lavat, Samick Extreme 68" 42# (kuva). Ruuvasin keskiosasta heti yhden kierroksen paunoja pois, laitoin lavat kiinni ja punnitsin paunat. 47 paunaa... :) Ei tunnu yhtään liian jäykältä, todella pehmeät lavat ampua. Ammuin taustaan ensin, nuolet niputtivat todella kivasti. Yritin ampua niitä nippuun. Laitoin taulun ja en osunut mihinkään, nuolet pyörivät kasissa ja ysissä. Mittasin jänneväliä, tilleriä, nokinpaikkaa. Päätin kokeilla tillerin säätöä, vähensin ylälavasta paunoja. Ammuin muutaman nuolen, nuoli löi perää ylös. Säädin nokinpaikan ja hetken aikaa osuin tosi hyvin. Sitten en osunut taas mihinkään. En kuitenkaan ampunut yhtään pummia, joka oli saavutus sinänsä. Pitkään jouduin ampumaan, että sain sen bingon. Onneksi sain sen, pystyin lopettamaan hyvillä mielin. Huomenna Valkeakoskelle kisoihin ottamaan valokuvia.

6.1.2005 treenit


Taustaan ensin hyviä suorituksia, sitten taulu paikalle. Ammunta kulki hyvin myös tauluun, nuolet osuivat hyvin ja suorituksetkin olivat ihan hyviä. Ensimmäinen puolikas 277 (kaksi bingoa). Toinen puolikas lähti aika hyvin käyntiin, 12 nuolen jälkeen 112 pistettä. Sitten romahdus, taas kerran. 19 (9,pummi,10), 24 (10,7,7), 29, 30, 22 (9,6,7), 27. Tulos 263, yhteensä 540. Pidin tauon, jonka jälkeen ammuimme 12 nuolen pudotuksia. Pudotukset menivät paremmin, vaikka en voittanut yhtään ottelua. Eka kierros 111 ja toinen 109. Ammunta kulkee nyt ihan hyvin, vielä kun saisi tuon pään kestämään. Tavoitteena oli, että en ammu yhtään sisäkilpailua tähtäinjousella, mutta nyt näyttää siltä että menen sekä Kouvolaan 15.1, että Turkuun 22.1. On siis pakko oppia ampumaan ennen kisoja.

4.1.2005 treenit


Kolme nuolta taustaan ja sen jälkeen tauluun. Alussa kulki todella huonosti en osunut mihinkään, sarjat pyörivät välillä 25,26. Sitten yht'äkkiä aloin osumaan ja hetken kulki todella hyvin, sarjat olivat 28,29. Sain myös yhden bingon. Seitsemän sarjaa homma toimi ja sitten kaikki hajosi. Sarjat taas tasoa 26. Lopetin treenit ampumalla 20 yardin matkalta IFAA:n 5-spotti tauluun. Ammuin sarjat 25,22,24,25. Viimeinen sarja oli viisi X:ää. :) Siihen oli hyvä lopettaa treenit. Ammunta tuntui hyvältä, jostain syystä en vain osunut. Todennäköisesti laukaisu ei lähde oikein, täytyy jatkaa harjoittelua.

2.1.2005 treenit


Jälleen muutama taustaan ja sen jälkeen tauluun. Hyvää ammuntaa ja nuoletkin osuivat suhteellisen hyvin. Ammuin tuloksen, eka puolikas 275. Kuudes sarja 6,8,10. Toinen puolikas ei mennyt ihan yhtä hyvin, yritin liikaa. Tulos 272, yhteensä 547. Pidin tauon ja ammuin vielä 30 nuolen tuloksen, ihan hyvin meni. Viimeinen sarja pudotti tulosta, 25 (9,9,7), tulos 275. Hyviä suorituksia, ei isompaa tärinää. Tästä on hyvä jatkaa. Ammuin koko päivän ilman pummeja ja sain taas sen pakollisen bingon. :)

1.1.2005 kotona


Uusi vuosi 2005. Huomenna ampumaan.